Mies ikään kuin herää ajatuksistaan ja katsahtaa ylös Rexiin.

- Huomenta! Eh… Kyllä vainen.

Vanhempi mies nousee ylös ja esittäytyy.

Olen isä… hmmm… siis pastori Beelius Doodiddan ja tämän kirkon talonmies. Oletteko tulleet aamurukoukselle?

Rex ehättää kieltämään.

- Emme suinkaan. Olemme vain turisteja ja kiinnostuneita kirkostanne.

Pastorin kasvoille leviää hymy ja mies näyttää selvästi ilahtuneelta.

- Sepä mukavaa, voinko olla teille jotenkin avuksi? Saanko kenties esitellä kirkkorakennusta teille? Olisin kovasti kiitollinen, jos saisin olla oppaananne. Katsokaapa, täällä ei nykyään enää käy kovin paljon vieraita. Uskonnollisuus on kadonnut maailmasta jo aikoja sitten eikä ihmisiä kiinnosta kirkot eivätkä muutkaan uskonnollisuuteen liittyvät reliikit.

Rex myötäilee.

- Niin, kaksoissotahan oli erityisen tuhoisa uskonkappaleille ja kaikenlaiset uskonnot kiellettiin sodan tuloksena.

Pappismies jatkaa.

- Aivan, nämä kirkkorakennukset säilytettiin lähinnä siksi, että jälkipolville olisi näyttää jotain menneestä maailmasta.

Kauko liittyy mukaan keskusteluun ja kääntyy pastoriin päin.

- Kutsutte itseänne pastoriksi. Eivätkö pastoraalivirat lopetettu sodan jälkeisessä ekleesiaterminaatiossa?

Pastori puolustautuu.

- Olette oikeassa. En oikeasti ole pastori, vaan käytän titteliä vain luodakseni autenttisen tunnelman kirkkoon lähinnä turistien iloksi. Siksi olen myös pukeutunut tähän ikivanhaan kirkollisasuun. Tämä kaikki on sallittua, kunhan en ala julistaa uskoa. Virallisesti olen siis talonmies.

Rex haluaa mennä asioissa jo eteenpäin.

- Hyvä on… pastori…

Rex jää miettimään talkkarin nimeä, jonka hän ehti jo unohtaa, mutta jonka mies muistuttaa nopeasti mieliin.

- …Doodiddan, Beelius Doodiddan.

Rex jatkaa siitä, mihin jäi.

- Niin, isä Doodiddan…

Pastorimies keskeyttää.

- Voi, kutsukaa minua vain etunimelläni Beelius.

Beelius ojentaa kätensä ja kättelee vuoron perään meidät jokaisen, paitsi tietysti ystävämme mestarin, joka tyytyy vain tervehtimään ääneen.