Kierroksemme Fatiman maanalaisessa valtakunnassa on päättynyt. Cosima ilmestyy kuin tyhjästä ja johtaa meidät takaisin huoneeseemme. Rex on epäilevän näköinen katseen kierrellessä pitkin seiniä.
- En ole varma, voimmeko keskustella täällä vapaasti, sillä minulla on epäilys, että seinillä on korvat.
Kauko nyökkäilee kuin vahvistaakseen epäilyt. Keräännymme aivan lähelle toisiamme ja kuiskuttelemme mahdollisimman hiljaa. Rexin suunnitelmissa on tutkia, pääsemmekö huoneesta ulos tavalla tai toisella. Hän haluaa patsaan takaisin ja paluumatkalle helipumpperin kyydissä. Suunnitelma on rohkea ja sen onnistuminen on kaikkea muuta kuin varmaa. Emme aikaile, vaan ryhdymme sanoista tekoihin ja kohdistamme katseemme suureen näköalaikkunaan. Se on oikeastaan ainoa niin sanotusti heikko kohta huoneessa. Seinät näyttävät jykeviltä samoin kuin ovi. Tarvitsemme välineen lasin läpäisemiseksi, mutta kaikki vimpaimemme ovat lentokoneessamme… tai ainakin niin luulemme. Nyt alkaa tapahtua jotakin outoa. Mestari Bomfelin konepellit naksahtelevat. Metalliset ulokkeet työntyvät ulos kyljistä, aivan kuin ne olisivat käsivarret tai sen tapaiset. Tukevat raajat asettuvat lattialle ja laatikko kellistyy niiden varassa yhdeksänkymmentä astetta taaksepäin pohja kohti ikkunaa. Bomfel alkaa selittää metallilta kalskahtavalla äänellään, mitä hänellä on mielessään.
- Onneksi he eivät älynneet tarkastaa meitä läpikotaisin. Minulla on nimittäin muutama ässä niin sanotusti hihassani. Bzzz… bzzz…
Sen sanottuaan tuosta mustasta koneesta kuuluu kerrassaan naurettavaa surinaa, joka kaiketi on Bomfelin… naurua! Tuo kyborgi osaa siis olla hauska! Samalla hetkellä pohjasta kuuluu hiljainen vinkuva ääni. Jokin siellä latautuu. Vaimean tuhahduksen siivittämänä Bomfelin metallikopan alustasta singahtaa teräsvaijeri lasiin. Punahehkuinen terä sulautuu läpi hervottoman paksun lasimassan. Terästä jakautuu viisi sakaraa, jotka uppoutuvat lasin sisälle ja alkavat välittömästi jäähtyä kellertävästä oranssiksi ja lopulta takaisin metallinhohtoisiksi. Kuulen, miten lattiaa vasten nojaavat ulokevarret porautuvat betonin sisään ottamaan tukevan otteen. Vaijeri pingottuu. Punainen säde laukeaa pohjasta ja kohdistuu sulattaen lasiin. Valojuova leikkaa täsmällisen pyöreän aukon hetkessä, ja aivan lopussa säteen sammuttua vaijeri kiristyy vetäen valtavan lasimöykyn voimakkaan tömähdyksen saattelemana olohuoneen lattialle. Bomfel kokoaa jälleen itsensä ja palaa pystyasentoon.
- Kas niin ystävät, minkään ei pitäisi enää estää meitä. Tänään taitavat yöunet jäädä vähiin, mikäli mielimme tuonne nyt seikkailemaan.