Piipahdin Oslossa alkuviikosta. Lähdin matkalle sunnuntaina puoliltapäivin Finnairin suoralla lennolla kohti naapurimaatamme Norjaa. Matkaan oli lähtenyt lisäkseni yli kaksikymmentä muuta vierasta, joten meillä oli suhteellisen iso ryhmä liikkeellä. Noin tunnin lentelyn jälkeen koneemme laskeutui Gardermoenin kentälle Oslon pohjoispuolelle. Kentällä meitä odotti oma bussikuljetus kaupungin keskustaan. Oslon lentokenttä sijaitsee yllättävän kaukana. Bussimatkakin kesti reilun puolisen tuntia, vaikka eivät tällaiset etäisyydet ole kovin harvinaisia suurten kaupunkien lähettyvillä.

Anker-hotellimme sijaitsi kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta. Anker on kolmen tähden hotelli, jossa ei sunnuntaina ollut muuta tarjolla kuin huoneet ja vastaanotto. Jätettyäni matkatavarat huoneeseen vedin oven kiinni ja kuten tapanani on, kokeilin vielä ovenkahvasta, että ovi meni lukkoon. Yllätyksekseni ovi ei mennyt lukkoon. Muutaman kerran ihmeteltyäni otin avainkortin esille ja vilautin sitä oven ulkopuolella olevaan mötikkään, josta oven lukitus avataan. Kuulin, miten lukko loksahti paikoilleen ja kokeiltuani taas kahvasta totesin oven olevan nyt lukossa. Moni seurueestamme ei tätä ollut huomannut, ja heidän huoneensa ovi oli lukitsematta. Kun kerroin tästä erikoisuudesta, muutamille tuli kiire huoneeseen. Ovi piti lukita käsin myös sisäpuolelta, sillä se avautui muutoin yksinkertaisesti vain kahvaa kääntämällä.

Ensimmäisenä vierailupäivänä sunnuntaina ryhmällämme ei ollut vielä mitään ennalta suunniteltua ohjelmaa. Käytin vapaa-ajan hyödyksi ja lähdin iltapäiväkävelylle Oslon keskustaan. Päätin käydä valokuvaamassa kaupungintaloa, josta Oslon melko hyvin tunnistaa. Sää Oslossa oli onneksi sateeton, mutta vuodenaikaan nähden kylmä. Vaikka lämpömittari keikkui nollan molemmilla puolilla, sai kylmä Oslonvuonolta puhaltanut tuuli säätilan tuntumaan entistä kylmemmältä ja talvisemmalta.

Viime käynnistäni Oslossa oli kulunut melko tarkkaan kolmekymmentä vuotta. Muistan yhä erittäin hyvin huhtikuisen aamun vuonna 1995. Olin juuri herännyt hotellihuoneessani ja tottumuksesta laitoin television päälle ja vaihdoin uutiskanavalle. Seurasin syrjäsilmällä uutisia aamutoimien yhteydessä. Televisiossa ei tuona aamuna käsitelty muuta kuin Oklahoma Cityssä, Yhdysvalloissa tapahtunutta valtavaa virastotalon räjäytystä 19. huhtikuuta 1995. Tällä erää vierailuni kaupungissa oli kuitenkin alkanut rauhallisemmissa merkeissä, sillä kaupungilla kaupat olivat kiinni sunnuntaina muutamaa kioskia lukuun ottamatta.