Tekniikan historia 4/2019

Kesän hellepäivät taitavat olla tällä erää ohi. Syksyn merkkejä on alkanut ilmestyä, ja yksi sellainen on Tekniikan historia -lehden loppukesän numero, joka samalla hyvästelee kesäkauden ja käynnistää siinä samalla syyskauden. Uusin numero 4/2019 on tämän vuoden neljäs. Lehti sukeltaa taas tekniikan erikoiseen maailmaan esitellen toinen toistaan kiehtovampia saavutuksia maalta, mereltä ja ilmasta. Helsingissä sijaitseva olympiastadion lukeutuu Suomen maamerkkeihin. Ikoninen urheilupyhättö valmistui useassa eri vaiheessa. Stadion otettiin käyttöön vuonna 1938, minkä jälkeen sitä on ehostettu aika ajoin. Viimeisin suurremontti on parhaillaan käynnissä. Urheilun hengessä liikutaan myös suomalaisen kompassin historiaa luotaessa. Artikkelissa tutustutaan monipuoliseen keksijään Tuomas Vohloseen (1877-1939), joka perusti kompasseista ja muista urheiluinstrumenteista tunnetun Suunto Oy:n.

Reilut sata vuotta sitten itänaapurimme Pietari toimi suomalaisten kultaseppien koulutuskeskuksena. Tekniikan historia katsahtaa ajan saavutuksiin ja esittelee kultamunistaan tunnetun Fabergén vähemmän tunnettuja apulaisia. Kullan kimalluksesta palataan jälleen arkisimpiin kuvioihin ja tutustutaan hetekaan. Suomessa elettiin 1930-luvulla pula-aikaa, joka oli heijastuma Yhdysvalloissa käynnistyneestä suuresta pörssiromahduksesta. Samaan aikaan Helsingin Teräshuonekalutehdas toi markkinoille käytännöllisen sängyn, joka sai nimensä heteka valmistajan nimen mukaan. Sivuja selaillessa edetään seuraavaksi nelisenkymmentä vuotta ajassa eteenpäin ja ihmetellään alkuaikojen teollisuusrobotteja. Junista kiinnostuneita ei ole tässäkään numerossa unohdettu, sillä aviisin loppupuolella aukeamalle puuskuttaa vanha kunnon Helga-höyryveturi vuodelta 1909. Kesän viimeiset viikot vierähtävät kuin siivillä mielenkiintoista Tekniikan historiaa lueskellessa.

Rosvot - balladi joutomiehistä

Vietin eilisen Helsingin taiteiden yön hieman erilaisessa ympäristössä ja ohjelman parissa. Suuntasin nimittäin töiden jälkeen pohjoiseen Nurmijärven suuntaan Palojoen kylään, jossa sijaitsee maankuulu Taaborinvuori. Paikkahan on tunnettu Aleksis Kiven (1834-1872) synnyinseutuna sekä nyttemmin Nurmijärven Kivi-juhlat -yhdistyksen kesätapahtumien tapahtumapaikkana. Karistettuani vilkkaan pääkaupungin taideyön huuman saavuimme seurueinemme noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen Taaborinvuorelle, jossa meitä odotti tämän kesän teatterituotanto Rosvot. Ennen näytöstä saimme hieman taustatietoja illan esityksestä, kun tuotannon käsikirjoittanut, säveltänyt ja ohjannut monitoimiammattilainen Katriina Honkanen kertoi ryhmällemme kiehtovia yksityiskohtia esityksestä.

Kuva
Matti Mattila

Rosvot on balladi joutomiehistä ja elämänmakuinen tositapahtumiin pohjautuva musiikkinäytelmä. Keskiössä on Nurmijärven seudulla 1820-luvulla riehunut rosvojoukko ja ihmiset heidän ympärillään. Se on tarina epätoivosta, rakkaudesta ja unelmista. Näytelmän nyt nähtyäni ja kuultuani voin sanoa, että se oli lyhyesti kuvattuna: täydellinen. Erinomainen musiikki antoi vaikutelman 1800-luvun musiikkityylistä. Puvustus oli sekin kuin suoraan aikakauden muotitaloista. Parhaimman suorituksen toteutti kuitenkin huippuunsa harjoitettu näyttelijäkaarti.

Pääosan Mikkoa näytteli taitava Timo Vesterinen. Hänen seurassaan upean osan näyttelivät myös Tapio Takanen räätälinä sekä Santeri Kylmäniemi Adolfina. Mähkän talon leskiemäntänä diivaili Minna Engström ja hänen tyttärenään Anna-Sofia Luoma, joka yllätti yleisön myös soittotaidollaan.

Kaunis kesäsää suosi torstai-illan näytöstä. Päivän sateet olivat kaikonneet ja iltasella laskeutunut aurinko ehti vielä lämmittää jonkin aikaa. Esitys kesti kaksi ja puoli tuntia väliaikoineen, joten ilta ehti pitkälle, ja samalla se myös viileni niin, että mukaan olisi hyvin voinut ottaa paksumman palttoon. Kaikkiaan iltamme oli onnistunut ja siitä iso kiitos lankeaa luonnollisesti hienolle musiikkinäytelmälle ja sen monikymmenpäiselle näyttelijäjoukolle muusikoita ja muuta työryhmää unohtamatta. Rosvot-esityksen ehtii vielä näkemään viikonlopun aikana, mikäli kesäteatterissa on tilaa. Toivottavasti produktio on Kivi-juhlien ohjelmistossa taas ensi kesänä.

Testissä GoPro Hero 7 Black - osa 3

Pääsin testaamaan uutta GoPro Hero 7 Black -action-kameraa ja FeiyuTechin WG2X-gimbaalia viime sunnuntaina. Suuntasin Pohjois-Helsinkiin ja aivan kaupungin pohjoisrajalle Vantaa-joen ja Tuomarinkylän välimaastoon, jossa avautuu mahtava Haltialan aarnimetsä. Alue rajoittuu Keskuspuiston pohjoiskärkeen. Siellä kulkee erinomaisen kaunis Kuninkaantammentien reitti Pitkäkosken ulkoilumajalta Niskalan kautta aina Haltialan kartanolle saakka. Matkalla voi ihailla kaunista metsämaisemaa ja jos kiertää Haltialantien kautta, voi aistia jopa hieman maalaismaisemaakin pääkaupungin helmassa. Haltialassa on erinomaiset ulkoilumahdollisuudet niin kävelijöille, juoksijoille kuin pyöräilijöillekin. Ulkoilureitit risteilevät osin tuuhean aarnimetsän laidalla ja toisinaan syvällä metsässä. Erikoiseksi alueen tekee sen rauhallisuus. Kaupungin tai liikenteen melua ei kuulu missään, mikä on harvinaista herkkua näin keskellä sykkivää metropolia.

Kuninkaantammentie
Kuva
Matti Mattila

Kiinnitin koneet pyöräni ohjaustankoon ja polkaisin matkaan. Kameran pieneltä näytöltä pystyin asemoimaan sen mahdollisimman optimaalisesti hyvän videokuvan aikaansaamiseksi. Laitteet tuntuivat toimivan moitteettomasti ja Takeway-jalustakin piti hyvin otteensa siitäkin huolimatta, että alkupään päällystetty tieosuus oli ajoittain kuoppainen. Hero pysyi gimbaalin ansiosta hyvin paikoillaan. Videolta näin myöhemmin, miten pyöri tärisi hiekkatiellä, mutta sitä ei kuvasta juuri huomaa. Alkumatkan ajoin ilman GoPron sisäänrakennettua kuvanvakainta. Niskalassa kytkin vakaimen päälle, koska halusin verrata kuvan laatua sekä vakaimella että ilman. En havainnut mitään suurta eroa, mutta kameran sisäisellä vakaimella kuva näyttäisi hieman tasaisemmalta kuin ilman. Gimbaali eliminoi suurimmat heilahdukset ja keinutukset, joskaan täysin tyytyväinen en ollut vakaimen toimintaan.

Panin matkan aikana merkille gimbaalin erikoisen käyttäytymisen etenkin käännöksissä ja kaarteissa. Kun pyörä kallistui jyrkästi, yritti gimbaali pitää kameraa edelleen tasapainossa siinä kuitenkaan täysin onnistuen. Vakain jäi pitkäksi aikaa kallelleen, vaikka polkupyörä oli aikoja sitten suoristunut. Videolta näkyy hyvin, miten gimbaali pitää kuvaa kallellaan pitkän aikaa. Pysähdyin muutaman kerran ihmettelemään laitteen käyttäytymistä ja säädin sitä herkemmälle toivoen, että se reagoisi nopeammin ajokin suoristumiseen. Pitänee siis vielä harjoitella härvelin käyttöä ja opetella sen hienouksia, vaikka käyttöohjetta lukemalla. Erityisen tyytyväinen olin GoPron kuvanlaatuun, eivätkä asetukset olleet vielä edes parhaimmasta päästä. Resoluutioksi olin valinnut 1440 ja kuvasuhteeksi 4:3. Näilläkin perusasetuksilla syntyi mainio video, jota seuraamalla pääsee mukavasti pyöräretkeni tunnelmaan. Kaikenlaiset uudet vekottimet innostavat ulkoilemaan, joten luvassa on varmaankin lisää retkivideoita.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä