Kannattaako rahan lainaamista häpeillä?

Käsi ylös, monellako on kukkarossa luottokortti? Tai moniko on ostanut elektroniikkaa tai muuta hiukan kalliimpia hankintoja osamaksulla? Valtaosalta täysi-ikäisistä suomalaisista löytyy kukkarosta kortteja yksi tai enemmän. Ja todennäköisesti yhtä moni tai useampikin on ostanut jotain osamaksulla. Nämä kaikki on laskettavissa kategoriaan rahan lainaaminen, mitä suinkaan ei tarvitse häpeillä. Se on jopa ihan järkevää hankintojen budjetoimista useammalle kuukaudelle.

Arkiset menot nielevät tulot

Suurin osa suomalaisesta kuukausipalkasta kuluu perusmenoihin eli asumiseen, ruokaan, sähköön ja välttämättömiin perustarpeisiin kuten vaatteisiin, lääkkeisiin, hygieniatuotteisiin jne. Monella näihin arjen menoihin kuluu jopa kaikki tulot. Tilanteessa, jossa sattuu jotain yllättävää tai on tehtävä kuukausimenojen ohi hankintoja, on turvauduttava muihin rahoituslähteisiin, joista yksi esimerkki on rahan lainaaminen. Jos ei ole onnistunut säästämään arjessa, on luonnollista hakea luottoa tarpeellisiin menoihin, joita ei muuten pysty sillä hetkellä rahoittamaan.

Ihan mitä tahansa lainaa ei tietenkään kannata hakea, vaan järkevästi vertaillen löytää itselleen edullisen ja sopivan ratkaisun. Lainarahalla, esimerkiksi kulutusluotolla, on helppo jakaa iso hankinta useammalle kuukaudelle sen sijaan, että käyttäisi ostokseen ison lohkon kuukausituloista, jolloin ehkä jotain muuta tärkeää jäisi maksamatta tai hankkimatta.

Suomalaisten taloutta tukevat monenlaiset lainat

Pitkään on puhuttu suomalaisten kotitalouksien velkaantumisesta ja syytetty tästä pääasiassa pikalainoja, kulutusluottoja ja vakuudettomia lainoja, joita voi hakea suhteellisen helposti netissä. Ja helppo on syyttää rahoituslaitoksia, jotka ovat pikavippiajan myötä saaneet suurimmat ryöpytykset suomalaisten velkataakasta. Menneiden vuosien pikavipit ovat kuitenkin jääneet jo aikaa sitten unholaan ja jäljelle jääneet rahoittajat toimivat erilaisin periaattein kuin vanhan ajan pikavipparit. Vastuullinen rahan lainaaminen on yksi suurista myyntivalteista nykyisillä rahamarkkinoilla, minkä moni kuluttajakin on huomannut.

Tutkimuksen mukaan suomalaisten velanhoidollisiin rasituksiin vaikuttavatkin kaikki lainarahat asuntolainoista vakuudettomiin lainoihin, joilla rahoitetaan kuluttamista. Jopa taloyhtiöiden lainat kuormittavat kotitalouksia, sillä ne tuntuvat vastikkeiden nousuna ja kuukausimenojen tahattomana kasvuna. Rahan lainaaminen ei suinkaan aina edes tarkoita sitä, että lainaajalla ei olisi varaa tai hän eläisi yli varojensa. Kyseessä voi olla fiksu tapa tehdä hankinta ja samalla varmistaa se, että muihinkin hankintoihin jää puskuria. Sanotaan, että pesukone menee rikki ja uusi on ostettava pikaisesti. Uusi pesukone maksaa satoja euroja. Jos ei juuri sillä hetkellä ole käytettävissä olevia säästöjä, on luontevaa ostaa kyseinen arkinen apuväline luotolla. Laskun tullen taloudellinen tilanne voi olla erilainen tai kyseisen hankinnan voi maksaa osissa.

Ovatko lainat eriarvoisia?

Kaikenlainen rahan lainaaminen ei suinkaan ole noloa tai sitä ei koeta häpeälliseksi. Asuntolainojen määriä ja korkoja vertaillaan avoimesti ja ystäväpiirissä saatellaan pallotella parhaita lainatarjouksia. Auton ostamistarkoituksessa rahan lainaaminen ei sekään ole häpeän paikka. Harvassa ovat ne autokuskit, jotka ostavat autonsa käteisellä tai kertamaksulla. Auto- ja asuntolainat ovat normeja, joita ei oikein lainaamisena pidetäkään, sillä ne ovat enemmän tai vähemmän elintärkeitä lainoja nyky-yhteiskunnassa. Miksi muut lainat sitten tuovat häpeää tai niistä ei puhuta ääneen?

Tähän liittynee juuri tuo velaksi elämisen tai tulojen riittämättömyyden häpeä. Ei ansaita tarpeeksi, jotta voidaan hankkia samat asiat, joihin muilla näyttää olevan "varaa". Yhteiskunta mittaa ihmisarvoa kulutustuotteiden määrässä, ja jos ei syystä tai toisesta yllä naapurin tasolle, on se häpeällistä. Se, mikä kuitenkin pitäisi tiedostaa on se, että hyvin todennäköisesti naapurillakin on luottoja ja lainoja hankintojensa taustalla. Mutta koska näistä ei puhuta, jokainen nolostelee turhaan hiljaa itsekseen.

Kevättä kohti

Helmikuu on vasta puolivälissä ja perinteisesti elämme parhainta keskitalvea. Helsingissä sen sijaa ovat tänään räystäät tippuneet. Tippuminen tässä on tietenkin kuvaannollista, ja sillä ilmaistaan katolla sulavan veden tippumista yli räystäiden. Ilmassa on ollut kevään tuntua. Lämpötila ulkona on ponnahtanut lämpöasteiden puolelle ja kaduille pakkautunut jää on sulanut silmissä. Vanhan lorun mukaan "helmikuussa hanget hohtaa." Lunta on kieltämättä satanut alkuvuodesta reippaanlaisesti niin, että etelässäkin on voinut puhua pitkästä aikaa oikeasta valkeasta talvesta.

Piipahdin nopeasti keskustassa. Monet ihmiset olivat pukeutuneet kevyemmin jättäen talvipalttoot toistaiseksi kotiin. Tulipa vastaan jo joku kuumakalle pelkässä teepaidassa, mutta ei sentään ulkona vaan kauppakeskuksessa, jossa näihin aikoihin tapaa tavallisesti talvivaatteisiin pukeutuneita asiakkaita. Auringonpaiste lämmittää jo niin tehokkaasti, ettei pieni tuulenvire päässyt pahemmin puremaan. Jäälle ja lumelle möllötin tekee hallaa, jos tällainen vertaus sallitaan. Seurauksena ovat sulamisvesistä lainehtivat kadut. Tästä se kevään odotus alkaa.

Pitkä kotimatka

Tänään on vietetty ystävänpäivää. Vielä joitakin vuosia sitten ystävänpäivää markkinoitiin suuresti ja sen ympärillä touhuttiin hengästymiseen asti. Muutaman viime vuoden aikana ystävänpäivästä ei ole enää paasattu kuten ennen tai sitten en ole pannut merkille sen ympärillä käytävään kaupalliseen tiedottamiseen. Ehkäpä ystävänpäivän markkinointiarvo ja viehätys alkavat hiipua. Päivä on muodostumassa tavanomaiseksi eikä sillä ole enää niin sanottua uutuusarvoa, vaikka päivä ei sinänsä ole mikään uusi keksintö. Sen verran ehdin kuitenkin päivää juhlistamaan, että sain kakkukahvit aamupäivällä oikein mansikkakakun kera.

Torstaipäivä alkoi aurinkoisissa merkeissä ja jatkui sellaisena pitkälle iltapäivän puolelle. Illemmalla olikin sitten kotimatkan vuoro. Hyppäsin tuttuun tapaan ykkösen ratikkaan ja köröttelin kohti Bulevardia. Päivä oli ollut pitkä, ja odotin jo kovasti pääsyä kotiin. Eräs itsekäs henkilöautoilija oli kuitenkin toista mieltä. Hänen mielestään kaikkien joukkokulkuvälineiden käyttäjien olisi parempi vain kävellä siitäkin huolimatta, että kadut ovat viime päivinä olleet kuin luistinratoja. Kyseinen autonkuljettaja oli nimittäin pysäköinyt YJO-218 rekisterissä olleen valkoisen sporttisen autonsa Bulevardille niin, ettei raitiovaunu päässyt ohittamaan sitä. Spåran kuljettajalla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kuuluttaa, että matkanteko päättyi siihen ja että hän avaa ovet, jotta matkustajat voivat jatkaa matkaansa jalan. Ratikka oli tupaten täynnä. Toistasataa matkustajaa astui ulos raivoissaan. Katuraivo oli silminpistävää. Kymmenet ja taas kymmenet ihmiset valokuvasivat väärin pysäköityä autoa ja jakoivat sitä auliisti sosiaaliseen mediaan keräten siten vielä lisäksi someraivoa. Sen verran paljon keitti minullakin, että otin kuvan tilanteesta.

Kovin harvinaisia väärin pysäköidyt henkilöautot eivät ole talvisen Helsingin kapeilla kaduilla. Yhtenä aamuna Bulevardilla seisoi kymmenkunta ratikkaa ja bussia odottelemassa henkilöauton siirtoa. Mietin silloin, miten moni työmatkalainen joutui patikoimaan työpaikalleen itsekkään autoilijan vuoksi. Ratikoita kulkee keskustassa tiheään, joten autonsa viereen voi jäädä odottaman, kunnes ensimmäinen vaunu on mennyt ohi ja tällä tavoin todeta riittävä tila ohittamiseen. Kaikilla vain tuntuu olevan niin kiire, etteivät tällaiset pikkuasiat tule mieleen tai sitten yksinkertaisesti ei vain välitetä aiheuttamistaan hankaluuksista. Kotimatkani venyi lopulta puolisen tuntia, kun jouduin talsimaan hitain ja varovaisin askelin järjettömän liukkailla kaduilla Fredan kulmilta aina rautatieasemalle asti.

Katujen kunnossapito on laiminlyöty jo vuosia. Lumen annetaan pakkautua jalankulkijoiden alla niin, että jäljelle jää paksu jääkerros, joka sulaa toivottavasti juhannukseen mennessä. Huoltoyhtiöiden laskutus sentään pelaa kuukaudesta toiseen, vaikka palvelusta ei ole tietoakaan. Hyvänä esimerkkinä käy rautatieaseman laiturit, joita ei ole puhdistettu lumesta eikä jäästä. Veronmaksajat maksavat puhtaanapidosta täyden hinnan saamatta kuitenkaan vastinetta rahoilleen. Huonosti hoidettujen katujen seurauksena autoilijat pysäköivät kulkuneuvonsa sitten miten sattuu, ja joukkokulkuvälineiden käyttäjät joutuvat kävelemään saamatta maksamaansa kuljetuspalvelua. Nykyelämää leimaa pohjaton ahneus.

Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä