Tunkkaiset messut

Seurakuntavaalit järjestetään marraskuussa isänpäivänä 9.11. Ennakkoäänestys alkaa vajaan viikon kuluttua 27. päivä ja jatkuu lokakuun loppuun eli 31.10. asti. Seurakuntavaalit ja sen mukana koko kirkkolaitos on nykyaikaisesti mukana myös sähköisessä viestinnässä monin eri tavoin. Äänestäjille on tarjolla totta kai vaalikone aivan kuten muissakin tutuissa vaaleissa. Vaaleja tehdään tunnetuksi näyttävästi myös netissä erityisesti seurakuntavaaleja varten avatulla sivustolla, videoilla sekä tietysti sosiaalisessa mediassa. Vaaleissa saa äänestää viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttäneet evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet.

Seurakuntavaaleihin on valmistunut Pyhä Kabinetti -animaatiosarja. Videoilla neljän hengen seurue keskustelee ajankohtaisista asioista, jotka liittyvät tavalla tai toisella vaaleihin ja kirkkoon yleensä. Markkinoinnin ammattilaisen näkökulmasta vaalivideot ovat sellaisinaan melko tyypillisiä, mutta tällä kertaa kirkko on piilottanut videoihin mielenkiintoisen porkkanan. Mediassa on nimittäin tänään levinnyt tieto, että eräässä videossa mainitaan tunkkaiset messut, joka tunnetaan myös sanamuunnoksena. Virallisen selityksen mukaan kyseessä on puhdas sattuma. Markkinoija näkee tässä kuitenkin mainion markkinointiviestin, sillä juuri missään ei ole kerrottu, missä videossa nuo hätkähdyttävät sanat lausutaan. Utelias joutuu siis pahimmassa tapauksessa käymään läpi kaikki videot löytääkseen puheena olevan jännittävän kohdan. Samalla seurakuntavaalit saavat suorastaan ilmaista mainosta, kuten nyt tämänkin kirjoituksen, kun yksi jos toinenkin kirjoittaa erikoisesta tapauksesta. Kerrottakoon kuitenkin, että tuhmahkot sanat löytyvät toisesta animaatiojaksosta kohdasta 1:22, jossa nuori kaveri oikein painottaa näitä kahta sanaa. Markkinointi näyttää siis toimivan. Enää sopii vain toivottaa hyviä äänestyspäiviä.

Julkaistu tiistaina 21.10.2014 klo 18:32 avainsanoilla vaalit ja videot.

Edellinen
Sveitsiläinen maailma
Seuraava
Bézier-peli
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä