Neljä pientä aikuista

Neljä pientä aikuista

Sain muutama viikko sitten kutsun uuden kotimaisen elokuvan ennakkonäytökseen. Noin kaksituntisen elokuvan Neljä pientä aikuista on ohjannut ja käsikirjoittanut Selma Vilhunen, ja se kertoo polyamoriasta. Polyamoriassa ihmisellä on samanaikaisesti useita, kaikkien osapuolten hyväksymiä rakkaussuhteita. Elokuvassa polyamoria on onnistuttu kuvaamaan erinomaisesti ammattimaisten näyttelijöiden voimin. Pääosissa nähdäänkin Alma Pöysti, Eero Milonoff, Oona Airola, Pietu Wikström.

Filkan juoni kertoo, miten menestyvä kansanedustaja Juulia elää onnellisessa avioliitossa pappipuolisonsa Matiaksen kanssa. Kun Juulia saa tietää, että Matiaksella on pitkään jatkunut salasuhde, hän ehdottaa, että he avaisivat liittonsa pelastaakseen sen. Kolmikko aloittaa polyamorisen elämän, ja pian Juulia rakastuu nuoreen Miskaan. Vähitellen neljän ihmisen elämät kietoutuvat toisiinsa tavoilla, joihin he eivät osanneet valmistautua. Aihetta ei ole käsitelty turhan ryppyotsaisesti, sillä rainalta löytyy aika ajoin hauskoja kohtauksia, joita näyttelijöidenkin on tainnut olla vaikea esittää vakavalla naamalla.

Kotimaiseksi elokuvaksi leffa on yllättävän pitkä. Kaksituntinen kuluu kuitenkin nopeasti, koska filmissä on monia mielenkiintoa ylläpitäviä käänteitä. Vaikka Neljä pientä aikuista tulee ensi-iltaan vasta myöhemmin tänä vuonna 2023, on se ehtinyt jo voittaa Göteborgin elokuvajuhlilla parhaan näyttelijän Dragon Award -palkinnon, jonka Alma Pöysti sai Juulian roolistaan. Ennakkonäytöksen yleisön tuntui pitäneen filkasta esityksen päätteeksi annetuista raikuvista aplodeista päätellen, ja kyllähän elokuva on kaikkineen katsomisen arvoinen.

Julkaistu sunnuntaina 14.5.2023 klo 14:15 Elokuvat-luokassa avainsanalla elokuvat.

Edellinen
Suojaava viitta
Seuraava
Jännitystä urheilutapahtumiin