Istuin eräänä iltana bussissa. Lähdin matkalle Kampin terminaalista, jossa takapenkkiin kiirehti kaksi koulutyttöä. Panin jo autoa odotellessa merkille tyttöjen äänekkään keskustelun, joka jatkui takapenkillä tekonaurun ja väkinäisen kikatuksen säestyksellä. Aluksi en kiinnittänyt nuorten mekastukseen mitään huomiota, mutta jossakin vaiheessa Töölön jälkeen tauoton kikatus alkoi niin sanotusti ottaa pannuun. Kaivoin laukusta kuulokkeet ja tungin ne korviini virittäen samalla Radio Classicin taajuudelle. Hyvä että ryhdyin kuuntelemaan klassista radiota, sillä muutaman kappaleen jälkeen korviini kantautui ihmeellisen hieno sävellys.

Kuulokkeista alkoi soida kummallinen musiikki. Kyseessä oli Suojaava viitta -niminen teos (The Protecting Veil), jonka englantilainen Sir John Tavener (1944-2013) sävelsi vuonna 1988. Teos koostuu kahdeksasta osasta ja kestää noin 45 minuuttia ja on sävelletty sellolle ja orkesterille. Alkujaan sävellyksen piti olla vain kymmenen minuutin mittainen sooloteos sellolle, minkä maamiehensä, sellisti Steven Isserlis, britti hänkin, oli tilannut. Työ kehittyi kuitenkin nopeasti kokonaiseksi teoskokonaisuudeksi, joka heijastaa säveltäjän venäläistä ortodoksiuskoa. Tavener oli kääntynyt ortodoksiksi vuonna 1977 eli 33-vuotiaana. Ortodoksinen teologia ja liturgiset traditiot sävyttivät hänen sävellyksiään, joista on aistittavissa uskonnollisia piirteitä, kuten kirkkokuorot ja tietynlainen mystiikka.

Suojaava viitta -sävellys alkaa jännittävästi ja jatkuu muutenkin mielenkiintoisia sävelkulkuja pitkin. Äkkiseltään kuunneltuna teos poikkeaa tavanomaisista sinfonioista ja orkesteriteoksista, mutta ennen kaikkea edukseen. Teos sai ensiesityksensä 4. syyskuuta 1989, jolloin sen esitti sellisti Steven Isserlis BBC Sinfoniaorkesterin säestämänä ja kapellimestari Oliver Knussenin (1952-2018) johtamana. Tavenerin sävellykset ovat kuuntelemisen ja tutustumisen arvoisia. Niistä löytää aivan uusia mielenkiinnon kohteita, jotka vain 1900-luvun erinomainen säveltäjä voi loihtia.