Jadetanssi - osa 264

Aurinko on jo laskenut ja ilta on pimennyt keinovalaistuksen armoille. Jonotamme parhaillaan lastauskaistalla ja ajamme kohta sisään valtavan pintaliitäjän sisuksiin. Sinulle, rakas lukijani, lienee syytä hieman raottaa meidän nykyaikaisia kuljetusmuotoja. Vaikka en juurikaan tekniikasta mitään tiedä, voin kuitenkin kuvailla pintaliitäjää hieman yksityiskohtaisemmin. Nämä jättiläismäiset alukset leijuvat veden yllä juuri ja juuri pintaa koskettaen. Luulen, etteivät pintaliitäjät oikeasti taida edes koskettaa veden pintaa, vaan kulkevat jotenkin siinä lähimaastossa. Kuten jo aiemmin totesin, alukseen mahtuu tuhansia matkustajia kerralla ja ruumaan satoja erikokoisia kulkuvälineitä. Pintaliitäjät tai hydroplaanit, kuten niitä nykyään kutsutaan, ovat myös suosittuja viihdekeskuksia. Matkat sisämeren ylitse kestävät tavallisesti päiviä, joten huvittelulle riittää aikaa. Monille, kuten meille, merimatka sen sijaan on vain pakollinen taival pohjoisrannikolta etelärannikolle. Lastaus on edennyt nyt siihen pisteeseen, että olemme saaneet helipumpperimme pysäköityä liitäjän rahtiosastoon. Usean päivän matkanteosta ei tulisi mitään ilman hyttejä, jotka varasimme miehille ja meille naisille erikseen. Mestari Bomfel saa luvan jakaa hytin Rexin ja Kaukon kanssa, mutta hänestä tuskin on haittaa kaksikolle. Oto, Miina ja minä asustamme juniorsviitissä, jossa on kolme erillistä makuuhuonetta ja siis juuri sopivasti oma soppi meille kaikille. Aluksen käytävät ovat kapeat ja aivan syystäkin, sillä kaikki tila halutaan hyötykäyttöön. Ei liene turha mainita, että näin valtavassa kompleksissa tarvitaan navigointipalvelua komentosillan lisäksi myös hyttiosastoissa. Emme löytäisi hyttiämme ilman älykästä opastejärjestelmää, joka ohjaa meidät mistä tahansa pintaliitäjän pisteestä haluamaamme hyttiin. Laivauksen aikana kaikkialla on tungosta ja ruuhkaa. Käytävät ovat tupaten täynnä. Viisaimmat matkustajat ovat saapuneet sukkulakulkuvälineillään, jotka yksinkertaisesti vain parkkeerataan pintaliitäjän toiselle kannelle. Modulaariset sukkulat asettuvat osaksi aluksen rakennetta ja ne toimivat samalla hytteinä. Matkatavarat ja kaikki muut varusteet kulkevat mainiosti mukana eikä alukseen tarvitse jonottaa samalla tavalla kuin erikoisemmilla menopeleillä matkustavien. Olen aina ihmetellyt, miten tällainen järkälemäinen kolossi saadaan liikkeelle, mutta joka kerta hydroplaani on satamasta lähtenyt ja perille päässyt. Minulta on kuitenkin aivan turha kysyä, miten alus pysyy pinnan yläpuolella saatikka miten se liikkuu eteenpäin. Rex on yrittänyt selittää tekniikkaa, mutta ainakin minulta sen hienoudet menivät yli hilseen, jos sallitte, että käytän tätä ikivanhaa sanontaa jostakin kaukaiselta 1900-luvulta, kuten historia osaa kertoa.

Julkaistu keskiviikkona 17.10.2018 klo 19:00 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 263
Seuraava
Jadetanssi - osa 265