Herään kimeään piipitykseen ja ihanaan ruuan tuoksuun. Miina ja Kauko ovat valmistaneet meille aamiaisen. Kömmin ylös punkastani, peseydyn ja pukeudun ja liityn muiden joukkoon kapyysiin. Ulkona paistaa kirkas aamuaurinko. Saan kuulla olevamme muutaman tunnin matkan päässä rannikosta. Meidän pitäisi tänään saapua läntiselle rannikolle, josta jatkamme matkaamme Mustaan Maahan.

Aurinko on alkanut matkansa lakikorkeudesta kohti länttä laskeutuakseen taas kerran horisontin taakse uutta päivää varten. Kellomme näyttävät nyt alkuiltapäivää ja olemme kohtapuoliin tulossa jäätikön reunalle, jossa navigaattorimme mukaan on usean sadan metrin kohtisuora pudotus Länsimereen. Iso-Iita valmistautuu parhaillaan etappimme tämänkertaiseen päätökseen ja rullaa hidastaen kohti reunaa. Pysähdymme viimein muutaman metrin päähän jyrkänteestä. Puemme koko konkkaronkka lämpöasut yllemme ja lähdemme jaloittelemaan ulkosalle. Pakkanen on selvästi lauhtunut näin meren läheisyydessä ja olot täällä ulkona ovat ihan siedettävät. Lähetämme kopterikameran tarkkailemaan maastoa ja seuraamme sen elävää kuvaa kypärämme visiirin sisäpintaan heijastuvasta kuvasta. Korkeusmittain näyttää kolmensadan ja kahdenkymmenen metrin tiputusta jäätikön reunalta meren pinnalle. Se on melkoinen hyppy, jos mielimme päästä alas. Rexin suunnitelmien mukaan pudottaudumme tästä mereen ja seilaamme etelään mantereen puolelle. Kömmimme sisään ilmalukon kautta ja valmistaudumme hyppyyn. Iso-Iita antaa viime hetken ohjeet.

- Täytän istuimenne benjigeelillä. Se vaimentaa alastulon synnyttämää mahdollista iskua. Pystyn selusahtimilla hallitsemaan enintään sadan metrin pudotuksia, joten joudun tiputtamaan meidät vapaapudotuksella loput pari sataa metriä. Pitäkää kiinni mistä saatte! Nyt mennään eikä meinata!

Vatsanpohjastani kouraisee tämä jännitys. Aluksemme nousee kevyesti metrin ilmaan ja lipuu kuin höyhen jäätikön reunan yli meren ylle. Allamme on pelkkää tyhjää. Iso-Iita alkaa laskeutumisen. Seuraan sivuikkunasta, miten valkoinen jääseinämä vilistää ohi. Vauhtimme on tasainen, mutta mittaristoni näyttää alkavaa kiihtymistä. Seitsemänkymmentä metriä, nyt kahdeksankymmentä… sata… Ajokkimme nytkähtää äkkiä täyteen pudotusvauhtiin. Korkeusilmaisimen luvut villiintyvät. Kaksisataa metriä… kaksi ja puolisataa… kolmesataa… kohta tömähtää! Miina vierelläni parkaisee kohdatessamme meren pinnan.

- Jestas sentään!