Kävelemme Mammoran sisäänkäyntiporttien läpi suurelle asema-aukiolle, joka avautuu välittömästi juna-aseman ja tulliasemien väliin. Aukio on jo aamupäivällä kansoitettu tupaten täyteen. Turisteja ja muuten vain kaupunkiin tulleita vieraita jonottaa kymmenien tulliasemien edessä. Jonot sentään liikkuvat suhteellisen nopeasti, koska asemien tunnistuslaitteet päästävät suurimman osan sisäänpyrkijöistä kaupunkiin ilman suurempia häiriöitä. Näin aamutuimaan kaupungista pyrkii pois vain kourallinen ihmisiä, ja me olemme näiden harvalukuisten joukossa. Matkaamme jalkaisin Mammoran maantietä pitkin Iso-Iitamme luokse. Ajoneuvomme odottaa edelleen tien kupeessa, eikä tiellä kulje ainoatakaan kulkuneuvoa. Kaikki käyttävät transferenssijunia, jotka kuljettavat perille nopeasti eri puolilta valtakuntaa. Kapuamme autoon, jossa Iso-Iita herää ja toivottaa meidät jälleen tervetulleiksi letkeään tyyliinsä.
- Huomenta pikkuiset! Aloinkin jo kaivata teitä, kun teikäläisistä ei kuulunut muutamaan päivään mitään. Ja mihinkä me tänään suuntaamme?
Rex alkaa käynnistellä moottoreita ja vastaa utelevalle keinoälyköllemme, joka usein on muutenkin suuna ja päänä.
- Huomenta Iso-Iita, kohteemme on Blandannan, mutta sitä ennen käymme hakemassa helipumpperin metsän siimeksestä.
Automme moottorit jyrähtävät käyntiin ja murisevat vaimeasti. Ajamme elottomalta vaikuttavaa maantietä pitkin kohtaamispaikallemme, jossa mestari Bomfelin astetta isompi kulkuväline odottaa meitä, tosin taivaan korkeuksiin nostettuna. Lähestymme hiljaa pientä metsäaukiota ja annamme Iso-Iitan skannata lähimaastoa mahdollisten väijytysten paljastamiseksi. Rex sammuttaa moottorit. Kaikkialla on hiirenhiljaista. Muutaman minuutin odotus tuntuu pitkältä, mutta jatkamme lopulta aukion reunalle. Mestari laskee helipumpperin alas ja ajamme automme sen rahtitilaan. Taitamme kotimatkaamme tällä isolla kuljetusvälineellä, sillä välimatka on pitkä ja helipumpperilla se taittuisi vaivattomammin. Lentolaivamme keinahtaa pehmeästi suuttimien työntäessä pakoilmaa ja ponkaisten aluksemme matkaan. Möyrimme aukiolla tukevien renkaiden varassa ja käännämme kohti rannikkoa. Tällä menolla matkamme kestää useita päiviä, mutta olemme varautuneet pitkäänkin retkeen. Oto vaikuttaa olevan innoissaan saatuaan vaihtelua studiotyöskentelylle ja päästyään omien sanojensa mukaan taas kentälle. Minua jännittää. Matkallemme on tähän mennessä ilmaantunut erinäisiä haasteita, ja minulla on tunne, että paluumme tulee olemaan mutkikas, kun mukanamme on monien himoitsema jadepatsas.