Pitkien halausten jälkeen Rene irrottaa vihdoin otteensa Rexistä ja katsoo tätä vielä kerran syvästi silmiin.

- Ystävät, minun on nyt päästävä lepäämään. Suonette anteeksi, että jätän teidät hetkeksi avustajieni huomaan.

Kuin taikaiskusta huoneeseen astuu tyylikkäästi mustaan hännystakkiin pukeutunut erehdyttävästi hovimestaria muistuttava pitkänhuiskea kuivakka mies.

- Kutsuitte, herra Rene?

Rene kääntyy lakeijan suuntaan ja antaa ohjeita.

- Henry, saata vieraani vierashuoneisiin.

Taidamme jäädä vieraiksi ennakoitua pidemmäksi aikaa. Arvelen, ettei matkamme jatku enää tänään. Rene vahvistaa aavistukseni.

- Ystävät, olkaa kuin kotonanne. Päivällinen on kahdeksalta. Henry täyttää kaikki toiveenne.

Vanha ikämies astelee kepeästi huoneesta mekaniikan ja elektroniikan avustamana. Eksoskeletoni taitaa pitää hauraan vanhuksen koossa ja distinktioasu peittää alleen vuosisatojen rypyt ja raihnaisuudet. Mikään tekniikka ei kuitenkaan näytä korvaavan kaikkia iän mukanaan tuomia heikkouksia. Vilkaisen Rexiä. Kaveri on yhä hämmennyksen vallassa ja katsoo ilmeenkään värähtämättä vanhan miehen poistumista. Luulen, että Rexin päässä pyörivät nyt monet kysymykset. Äskeinen kokemus on vetänyt hänet hiljaiseksi eikä mies tunnu juuri nyt olevan näissä maailmoissa.

Rene katoaa ovesta linnansa uumeniin. Henryn kasvoilla on jäykkä ilme.

- Tätä tietä, olkaatte hyvät.

Henry avaa meille oven ja osoittaa käytävälle. Seuraamme harkittuja askeleita ottavaa ja rauhallisesti kävelevää miestä pitkän käytävän päähän, jossa jakaudumme huoneisiimme. Saamme kukin suuret ja avarat kamarit kuin hotellissa ikään. Huoneeni on korkea ja vanhanaikaisesti, mutta tyylikkäästi sisustettu. Se muistuttaa hieman Renen valtaisaa makuukammaria muhkeine sänkyineen ja tyylihuonekaluineen. Ikkunasta on näköala linnan sisäpihalle.