Jadetanssi - osa 211

Viihtyisästi sisustettu huoneisto on täynnä kaikenlaisia mukavuuksia. Ikkunat antavat sisäpihalle ja ne on peitetty koristeellisin takorautaornamentein, jotka tosin muistuttavat koko lailla kaltereita. Meidänhän ei ole tarkoitus poistua täältä omin lupinemme, ja ovikin on tiukasti säpissä. Rentoilemme iltaan asti ja valmistaudumme jännittävään tapaamiseen illallispöydän ääressä. Ulkona on ollut pimeää jo jonkin aikaa. Lakeija tulee noutamaan meidät sovitusti hieman ennen kello kahdeksaa illalla. Laskeudumme portaikkoa pitkin suureen ruokasaliin, jonka ovensuussa valkoiseen kokopukuun sonnustautunut ja aivan ylivoimaisesti liikalihava mies ottaa meidät vastaan tuolilla istuen. Hän esittäytyy ja kertoo olevansa nyt sitten se tuntematon Send Kurvice. Isäntä pahoittelee, ettei voi sattuneesta syystä nousta tuoliltaan, sillä hänen jalkansa eivät kanna. Kun katson tuota valtavaa ihraläjää, voin hyvin kuvitella, etteivät sääriluut kestä moista painoa. Herra Kurvicella ei ole näkyvää kaulaa. Pyöreä, jalkapalloa muistuttava pää alkaa suoraan hartioista, sillä kaula on uppoutunut ympäröivän rasvakerrostuman sisään. Kättelemme isäntäämme vuoron perään. Lakeija ohjaa meidät istumaan pitkän pöydän päähän lähelle isäntäämme jättäen kuitenkin jonkinlaisen hajuraon eli etäisyyden. Mies rullaa edessämme tuolillaan pöydän päähän. Tulen viimeisenä ja minua hieman huvittaa, kun joukossamme on nyt kaksi vierivää olentoa, joilla eivät alaraajat joko toimi tai niitä ei ole ensinkään. Mestari Bomfel on luonnollisesti seurassamme, vaikka hän ei mitään pöydältä syökään. Send Kurvice asettuu itseoikeutetusti pöydän päähän ja esittelee kulmittain vierellä istuvan kaunottaren.

- Hyvät vieraani, saanko esitellä naisystävättäreni. Tässä on Anneli Tusema.

Häikäisevän kaunis nainen kääntää katseensa meihin ja keinauttaa vienosti päätään kuin tervehtiäkseen meitä. Annelin hiukset ovat vaaleat ja pitkät. Tuuhea pehko ulottuu vähintäänkin lapaluiden alapuolelle. Tulipunainen mekko laskeutuu sulavasti kapean vartalon myötäisesti, mutta en näe sitä kokonaisuudessaan, koska kaunotar istuu pöydän ääressä. Istumme hetken suuressa hiljaisuudessa, mutta sitten Rex avaa keskustelun.

- Herra Kurvice, teillä on täällä komea asumus.

Isäntä nostaa lyhyet kätensä ylös ja kehuu.

- Kiitoksia, ystäväni, kutsun tätä Lumilinnaksi, vaikkakaan rakennukset eivät ole tehty sen enempää lumesta kuin jäästäkään. Huomaan samalla tahdittomuuteni. Emmehän me ole vielä edes kunnolla esittäytyneet.

Julkaistu lauantaina 18.8.2018 klo 14:13 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 210
Seuraava
Jadetanssi - osa 212