Jadetanssi - osa 50

Vierailumme Bomfelin kylässä ei tuottanut tuloksia ja edessä on taas pitkä ja vaivalloinen matka jäätikön yli takaisin melkeinpä lähtökuoppaan. Joku voisi väittää matkaamme täysin turhaksi ja hyödyttömäksi, mutta aivan tyhjin käsin emme palaa. Saimme päivällisellä kuulla mestari Bomfelin elämäntarinan, tai ainakin reilusti lyhennetyn sellaisen, sillä mestarilla, tai mitä hänestä nyt enää on jäljellä, on ikää jo 475 vuotta, hämmästyttävää. Noin pitkään elämäntaipaleeseen mahtuu ymmärrettävästi paljon tarinoita, joiden kertomiseen ei riitä yksi eikä kaksikaan iltaa.

Bomfelista ei ole jäljellä siis enää kuin aivot. Minulle ei selvinnyt illan kertomusten aikana, kumpaa sukupuolta tämä mestari on, mutta sillähän ei nyt enää ole väliä, kun keho on jo amputoitu kaulasta alaspäin. Minua hieman puistattaa ajatuskin lasipurkkiin säilötyistä aivoista, jotka ovat yhä käytössä ilman ruumista. Bomfelin keinotekoinen ääni ei muistuta miehen eikä oikein naisenkaan ääntä, joten siitäkään ei voi päätellä mitään. Puheista päätellen mestari Bomfel on aikoinaan ollut tavallinen viriili ihminen ja kävellyt omin jaloin ja niin edespäin. Hän osallistui raastavaan kaksoissotaan siinä reilut sata vuotta sitten. Historiankirjoituksista tiedämme kaksoissodan olleen verinen ja tuhoisa, eikä siitä juurikaan tohdita enää puhua sen kammottavuuden ja moraalittomuuden vuoksi. Bomfel oli kohonnut hallituksen sotapäälliköksi ja taisteli aivan eturintamassa. Sotamenestys ei kuitenkaan ollut myötämielinen, ja hän menetti taistelun tuoksinassa ensin oikean kätensä. Onnettomuudekseen sairaala, jossa hän oli toipumassa, joutui hyökkäyksen kohteeksi, ja siinä rytäkässä Bomfel jäi raunioiden alle keho murskautuen. Kuin ihmeen kaupalla pelastuspartio löysi pahoin silpoutuneen ja jauhautuneen torson, josta ei olisi parhaimmallakaan kirurgialla pystytty enää kursimaan kokoon uutta ihmiskehoa. Sydän sykki juuri sen verran, että aivot kykenivät toimimaan, joten raajaton kudosmöykky siirrettiin rintaman takana sijaitsevaan sotasairaalaan. Ennen kuin lääkärit ehtivät ottaa skalpellit käteensä, leikkaussaliin asteli tummiin pukeutuneita hallituksen miehiä, jotka veivät Bomfelin jäännökset salaiseen maanalaiseen tukikohtaan. Huippusalaisessa leikkaussalissa aivot pelastettiin ja kytkettiin sydänkeuhkokoneeseen, joka edelleenkin pumppaa synteettistä verta harmaisiin aivonystyröihin. Kyseessä oli hallituksen tiedemiesten kokeilu, jonka tavoitteena oli kyetä valmistamaan tunteeton taistelurobotti sotatantereille. Sota ehti onneksi päättyä ennen kuin Bomfel lähetettiin takaisin rintamalle. Raajaton pää jäi vuoksiksi laboratorioon salaisiin kokeiluihin.

Julkaistu keskiviikkona 21.2.2018 klo 17:47 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 49
Seuraava
Jadetanssi - osa 51