Auto pysähtyy nyt kokonaan, ja katsomme toisiamme. Voisin melkein vannoa kuulevani sydämeni tykyttävän. Jännitys tiivistyy. Ajoneuvomme valokiilat ulkona sammuvat ja infrapunavalaistus kytkeytyy päälle. Hiljaisuutta on kestänyt kellon mukaan vasta kaksi minuuttia, mutta tämä odotus tuntuu ikuisuudelta. Sitten Iso-Iita rikkoo rauhan.

- Analysoijani eivät löydä mitään vikaa, ainakaan fyysistä rikkoutumaa. Epäilen, että jokin ulkopuolinen voima… stop… vaikuttaa laitteisiimme. Stop!

Eipä tuo mitään valaistusta tilanteeseen tuonut, ja niinpä Rex jatkaa.

- Etkö pysty parempaan?

- Tilanne on… stop… minulle ja… stop… muistipankeilleni uusi. Stop!

Iso-Iitan puhe on muuttunut katkonaiseksi ja inhimillisesti arvioiden epäröiväksi, vaikka tietääkseni tekoälyt eivät osaa epäröidä. Se vaatisi nimittäin jo kykyä ajatella. Toisinaan kyllä epäilen Iso-Iitan kykyjä. Ne vaikuttavat aivan liian ihmismäisiltä. Voisiko tuo kone sittenkin olla…? Toivottavasti ei! Herpaannun ajatuksistani, kun Rex viittilöi meille, mutta ei inahdakaan, vaan osoittaa sormellaan katsomaan kuvaruutujamme. Näytölle on ilmestynyt infrapunakameroiden kuva ja kaukaa on lähestymässä kellertäväreunainen punainen piste. Täplä kasvaa hitaasti suuremmaksi ja suuremmaksi. Änkyttävä Iso-Iita antaa ohjeita.

- Teidän lienee nyt… stop... parasta istuutua… stop… mukavasti, sillä kahlitsen… stop… teidät varmuuden vuoksi… stop… turvavaljailla istuimiinne.

Valjaat vetävät takalistoni kiinni tuoliin. Tuulilasin läpi en näe mitään, koska ulkona on säkkipimeää. Seuraan punaisen pisteen kasvamista kuvaruudultani. Täplä saa jatkuvasti lisää kokoa ja alkaa näyttää joltain elävältä olennolta, sillä punahehkuinen muoto muistuttaa takajaloilla kävelevää eläintä. Kuva tarkentuu vaiheittain ja nyt se näkyy aivan selvänä. Yritän hahmottaa oliota, mutta mitään vastaavaa en ole koskaan nähnyt. Miina katsoo vuoroin minuun ja vuoroin Rexiin. Kauko heittää ilmaan kysymyksen.

- Mikä tuo on?

Vastausta ei tule. Me kaikki yritämme kulmakarvat rypyssä kuumeisesti muodostaa mielikuvaa ulkona liikkuvasta eläväisestä. Monitorin kuva vaihtuu infrapunakuvasta tarkkaan värikuvaan, kun Iso-Iita sytyttää ulkovalot. Miina yllättyy ja huudahtaa kuin kauhistuneena peittäen posket käsillään.

- Herra Munjee!