Jadetanssi - osa 313

Olimme juhlahumussa melkein unohtaa Fatiman pidätyksen ja sitä seuraavan oikeudenkäynnin. Joudumme tai saamme siis kerran vielä tavata Fatiman ja hänen gangsterijoukkonsa, mutta siihen on onneksi vielä aikaa.

Pitkään ei Tom Orrow saa pitää jadepatsaansa palautusta omana tietonaan, sillä jo seuraavan aamu uutisotsikot kirkuvat kallisarvoisen taideteoksen paluusta. Mietin, miten toimittajat ovat ehtineet näin nopeasti saada selville suurena salaisuutena pitämämme tapahtuman. Uutiset tosin ovat pinnallisia. Niissä ei kerrota yksityiskohtia ja osa tiedoistakin on värittynyttä ja paikkansapitämätöntä. Pienellä alaotsikolla löytyy lyhyt maininta Fatima Peson pidätyksestä. Fatima ei taida olla toimittajien suuressa suosiossa, sillä hänestä ei tahdo löytyä paljoakaan tietoa lähdetietokannoista. Prokuraattori ja poliisijohtaja Pesta Murjantainen taisikin mainita, että Fatima on kyennyt pysyttelemään maan alla ja poissa otsikoista, mutta hänen tihutyönsä ovat sen sijaan saaneet palstatilaa aina silloin tällöin.

Viikot ovat vierähtäneet nopeasti. Häly jadepatsaan ympärillä on laantunut jo aikoja sitten. Uutisia syntyy niin nopeasti, etteivät yksittäiset tapahtumat jää kovin pitkäksi aikaa elämään. Myöskään Fatiman lähestyvä oikeudenkäynti ei jaksa kiinnostaa toimittajia, sillä en löydä aiheesta yhtäkään mainintaa suuremmista uutismedioista. Kuten oli odotettua, minutkin on kutsuttu todistajaksi oikeustalolle, jossa käsitellään Fatima Peson tapausta. Häntä odottanee pitkä vankeustuomio rikollisista toimistaan valtiota vastaan. Pikkurikosten lisäksi häntä syytetään laillisen hallituksen kaatamisyrityksistä ja vallankumouksellisuudesta. Kyseessä ovat siis melkoisen raskaat syytteet. Tapaan Miinan, Kaukon ja Rexin sekä Oton ja mestari Bomfelin oikeustalolla.

Julkaistu sunnuntaina 9.12.2018 klo 9:58 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 312
Seuraava
Jadetanssi - osa 314