Päämme kääntyvät katseemme seuratessa kiskoa, joka jakaa hallin katon. Rex on havainnut lisää mielenkiintoista.

- Katsokaapa tuonne! Kiskon päässä on outo möykky.

Tosiaankin, möykky on peitetty kankaalla tai eräänlaisella pressulla. Aprikoimme, mitä suojakankaan sisällä on. Professorilla on kerrottavaa.

- Olen nähnyt tuon kummallisen jutun, mutta se on korkealla katossa eikä minulla ole mitään, millä ylettäisin noin korkealle. Leijurini yltää vain kymmenien senttien korkeuteen. Möykky on jäänyt minulle arvoitukseksi.

Rexiltä eivät neuvot lopu kesken.

- Mestari Bomfel, tarvitsemme taas apuasi. Sinähän voit kohota tuonne ylös ja avata pressun, jotta saamme selville, mitä se kätkee sisäänsä.

Bomfel kiiruhtaa seinän vierelle ja alkaa kohota yläilmoihin. Samalla laatikon kyljestä tulee ulos jo tutuksi käynyt metallinen käsivarsi, jonka kärjessä on pihdit tai leikkurit. Muutamalla liikkeellä pressu löystyy ja putoaa lattialle. Suojuksen sisältä paljastuu tekninen härveli. Professori älähtää kovalla äännellä.

- Sehän on vinssi!

Paksut ketjut laskeutuvat kilisten lattialle ja jäävät roikkumaan kattovinssistä. Mestarin palatessa takaisin yläilmoista ryhdymme heti pohtimaan, miten laitetta käytetään. Miina ainakin on ihmeissään.

- Miten tuota käytetään?

Saan kuulla, että vinssi on käsikäyttöinen. Mielenkiinnolla oikein odotan, mitä sillä saadaan aikaan. Professori tuntuu tietävän. Mies loikkii innoissaan ketjujen luokse ja alkaa selostaa lehtorimaiseen tyyliinsä.

- Tässä ketjun toisessa päässä on neljä koukkua. Katsokaa! Ne kiinnitetään luukun lenkkeihin ja tästä ketjun toisesta päästä vedetään, kunnes kansi alkaa nousta. Yksinkertaista, eikö olekin!

Kuulen taas tuon yksinkertaisen selityksen. En ymmärrä, mutta kohtahan se nähdään. Proffa kouraisee ketjun päät käsiinsä ja ryhtyy riuhtomaan niitä. Vinssi alkaa hitaasti liukua kiskoa pitkin kohti hallin keskiosaa. Kävelemme Borloffin vieressä ja seuraamme, miten yritys edistyy. Puuhakas mies pysähtyy luukun yläpuolelle ja kiinnittää ketjun päissä olevia koukkuja luukun lenkkeihin. Proffa on hoksannut, miten kaikki toimii, ja minäkin alan päästä kärryille. En tosin ole ainoa, joka suu ammollaan seuraa edessämme tapahtuvaa toimitusta. Oto on myös sen näköinen, kuin ei olisi koskaan törmännyt mihinkään tällaiseen. Olen tyytyväinen, kun en ole ainut ihmettelijä täällä.