Yllättävä rendez-vous

Hautaamme robotinraadot syvälle viidakkometsän uumeniin. Miehet kaivavat kätevällä kuokkakoneella syvän kuopan, joka muistuttaa muodoltaan pyöreää kaivoa. Työn päätteeksi palaamme helipumpperille ja jatkamme matkaamme kohti Fitter Bungersin suurkaupunkia, jonne meidän on määrä saapua aamupäivällä. Ilta on ehtinyt jo pitkälle. Bomfel jättää ajokkimme autopilotille. Navigointilaitteen on seurattava maastoa, sillä viidakkotietä ei ole uusimmissa digitaalikartoissa. Tie on ollut käyttämätön vuosikymmenet eikä kenenkään uskota kulkevan sitä, sillä polku on paikoin kasvamassa umpeen. Viime päivät ovat olleet tapahtumarikkaita, ja alan olla väsynyt. Käymme kaikki unten maille miellyttävästi keinahtelevassa autossamme.

Voisin nukkua vielä hetken, mutta aamu on jo sarastanut ja ystävät ovat kerääntyneet aamupalalle. Mestari Bomfel ei tiettävästi syö… ainakaan siis samalla tavalla kuin me muut kuolevaiset. Ymmärsin, että jonkinlaista ravintoliuosta tuo hökötys kuitenkin nautiskelee. En vain ole vielä kertaakaan nähnyt hänen täydentävän nesteytystään. Kapyysissa on ihanan ruuan tuoksu. Kieltämättä valmiit pakasteannokset ovat kelpo ruokaa ja jopa aivan nautittavia, joskin hyvin teollisia. Mestari seuraa aamutoimiamme ja suunnittelee ääneen seuraavia askeleitamme.

- Saavumme muutaman tunnin kuluttua Fitter Bungersiin. Täydennämme siellä tarvikkeitamme ja yövymme ensi yön. Edessämme on vielä pitkä matka rannikolle Blandannaniin.

Sivuikkunasta näen, että porhallamme päällystetyllä maantiellä eli olemme jättäneet viidakon taaksemme. Tie tosin kulkee sademetsän reunalla, joten trooppinen viheriö seuraa meitä ainakin jonkin aikaa, kunnes saavumme itärannikolle. Aamiaisen jälkeen istahdamme ohjaamoon. Sivistys alkaa vähitellen tulla meitä vastaan, kun asumukset ja rakennukset tiivistyvät sitä tiheämmiksi, mitä lähemmäksi Fitter Bungersin suurkaupunkia saavumme. Emme voi kuitenkaan ajaa helipumpperilla keskustaan, joten pysäköimme sen kaupungin ulkopuolelle ja jatkamme matkaamme huomaamattomammin Iso-Iitan kyydissä. Uskollinen maastoautomme on kulkenut helipumpperin rahtitilassa pitkiä aikoja ja kerännyt pölyä toimettomana. Kapuamme automme kyytiin. Rex käynnistää ajopelin, jonka ohjaamon monet valot välähtävät ja hiljaisen tasainen hyrinä käynnistyy. Iso-Iita tervehtii meitä tuttavalliseen tapaansa.

- No mutta, missäs sitä ollaan oikein oltu? Ihan tässä aloin pelätä, että laakerit ruostuvat, kun teistä ei ole kuulunut aikoihin mitään.