Tapahtumaköyhän jäätikön ylityksen ajankuluksi selailen sähköistä tietämyskantaa ja yritän sivistää itseäni. Parin matkapäivän jälkeen alamme lähestyä jäätikön pohjoista reunaa. Maasto muuttuu taas tummemmaksi lumen jäädessä taka-alalle. Vastaamme nousee tuuhea metsä, jonka joudumme kiertämään, sillä emme halua jälleen katkoa puita survoessamme tietämme läpi tiheikön. Parin kilometrin päässä lännessä häämöttää metsän reunama, jonka takana on paljas kalliotasanne. Pääsemme sieltä Bomfelin kylään, joka sijaitsee metsän takana joitakin kilometrejä syvemmälle pohjoiseen. Olemme nyt Pohjolan alueen eteläreunalla. Nämä alueet täällä pohjoisessa ovat osin vielä tuntemattomia, sillä harvat ovat kartoittaneet asumatonta erämaata. Kierrettyämme metsän tulemme hiekkaiselle maantielle. Säätila on leuto ja kuiva, mikä saa hiekkatien pölyämään raskaan ajokkimme alla. Yritän ikkunoista tutkia ympäristöä, mutta näen oikealla vain sysimetsän ja vasemmalla laajan laitumen, joka on ilmiselvästi ihmisen viljelemä.

- Tuolla! Katsokaa, edessä!

Kauko huudahtaa, ja katseemme kääntyvät eteen. Lähestymme kylän rajaa. Kyläyhteisö on omituisesti eristäytynyt korkean teräsaidan taakse. Aidalla lienee korkeutta ainakin kymmenen metriä, ja mietin, miksi tuollainen este on pystytetty. Hiekkatie johtaa suoraan teräsovien eteen, johon meidän on pakko pysäyttää ajoneuvomme, sillä missään ei näy liikettä tai elämää, ja ovet ovat visusti kiinni.

- Portin pielessä palaa punainen valo. Se tarkoittanee, että meidän on odotettava tässä, kunnes jotain alkaa tapahtua.

Rex osoittaa sormellaan kirkkaana punoittavaa lamppua. Hyttiin laskeutuu kuolemanhiljaisuus. Panen merkille, ettei mistään kuulu äännähdystäkään. Ulkonakin on täysin hiljaista, vain liikkeistämme syntyneet ajoittaiset äänet rikkovat hiljaisuuden. Kaikki tarkkailevat liikennevaloa, jota kukaan ei voi varastaa ainakaan meidän vartion aikana. No nyt valo vaihtui keltaiseksi! Mikäli ikivanhat liikennevalosäännöt ovat vielä voimissaan, niin tämä tarkoittaa valmistautumista toimintaan siinä missä punainen vaati pakollista pysähtymistä. Arvaan, että viimeinen värisävy on sitten vihreä, mikäli meidät päästetään jatkamaan matkaa. Tuntuu hauskalta, että tällainen liikennevaloreliikki on yhä käytössä täällä periferiassa. Nykyäänhän kulkuneuvot kommunikoivat keskenään eikä tämänkaltaisia ulkopuolisia koneellisia liikennevartimia enää tarvita. Tietokoneet osaavat ohjata kulkuvälineitä niin, etteivät ne törmää toisiinsa. Niin, tämähän on aivan arkipäiväistä meidän aikanamme.