Jadetanssi - osa 280

Istumme hiirenhiljaa ja kuuntelemme hieman epäuskoisina ja taatusti hämmennyksissä vanhan miehen kertomusta. Aivan ensimmäiseksi alan taas ihmetellä suuria ikäeroja. Taas kuulen puhuttavan vuosisadoista ja vuosituhansista, mutta kuuntelen muiden mukana mielenkiintoista tarinaa. Rene jatkaa historiaansa.

- Joidenkin väitteiden mukaan jumalallisten juomanlaskijoiden maailma oli jo tuolloin, siis tuhansia vuosia sitten, jopa meidän nykyistä teknologista yhteiskuntaamme kehittyneempi. Juomanlaskijat asuivat kaupungeissa, joita etelässä oli tosin vain kaksi, sillä asukkaitakaan ei ollut nykyiseen tapaan miljoonittain. Sanoisin, että juomanlaskijoita oli antiikin alussa paremminkin ehkä joitakin satoja tuhansia. Suurin kaupunki oli Atlantis, jonka nimi on säilynyt aina meidän päiviimme asti. Se oli myös pääkaupunki, joka sijaitsi merellä eräänlaisella keinotekoisella saarella. Meidän aikamme Länsimeressä kelluva Musta Maa on pystytetty samantyyppiselle lautalle.

Kauko keskeyttää ja haluaa lisää tietoa.

- Anteeksi Rene, että keskeytän, mutta miksi Atlantis oli rakennettu merelle eikä maalle?

Rene käännähtää Kaukon suuntaan hetkeksi.

- Ystäväni Kauko, se on hyvä kysymys, johon on olemassa myös looginen selitys. Atlantiksessa harjoitettiin tieteen tekemistä monilla eri aloilla. Yksi niistä oli ydinfysiikka ja yksi keskittyi lääketieteeseen. Juomanlaskijoiden tiedemiehet ja -naiset olivat tieteessä hyvin pitkällä, joidenkin arvioiden mukaan jopa pidemmällä kuin mitä me nykyään edes vielä olemme. Maalla asui siis erittäin korkeasti koulutettu ihmisryhmä ennen suurta katastrofia, josta kerron teille kohta enemmän. Juomanlaskijoiden toiseksi suurin kaupunki sijaitsi Olympoksella, joka sekin on jäänyt historiankirjoihimme ainakin nimenä. Olympos oli juomanlaskijoiden eräänlainen lomakeskus verratakseni sitä nykyaikamme termistöön. Pääosa juomanlaskijoista kuitenkin asui Atlantiksen tekosaarella pitkän merimatkan päässä lähimmästä rannikosta. Näin oli siksi, että maalla eli tuohon aikaan myös ihmisen esi-isiä, jonkinlaisia myöhempiä neandertalilaisia. Juomanlaskijat eivät saaneet olla näiden kanssa missään tekemisissä ja kaikkein vähiten lisääntyä alkuihmisten kanssa. Siksi korkeakulttuuri oli sijoitettu turvallisesti kauas maan tapahtumista. Olympokselle saivat matkustaa vain kaikkein korkeimmissa virka-asemissa olleet juomanlaskijat eli niin sanotut jumalalliset juomanlaskijat. Käytännössä kaikki juomanlaskijain yhdyskuntaan kuuluneet asuivat Atlantiksessa.

Julkaistu sunnuntaina 4.11.2018 klo 13:53 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 279
Seuraava
Jadetanssi - osa 281