Helipumpperi nytkähtää liikkeelle ja nousee vaivoin ilmaan. Taidamme sittenkin onnistua. Helpotun, mutta sitten Miina kivahtaa.
- Katsokaa!
Käännymme heti tuulilasin suuntaan ja näemme laiturilla Fatiman joukkoineen. Fatima sivaltaa ruoskalla ilman halki ja kallistaa päätään.
- Lähdössä jonnekin?
Mustan koppalakin alta pursuaa tuuheat kutrit ja tiukka nahka-asu kiiltelee laiturihallin valoissa. Kymmenkunta mustahuppuista hahmoa seisoo naispaholaisen molemmin puolin valmiina toteuttamaan tämän käskyjä. Tunnen, miten adrenaliinitasoni nousee. Olimme niin lähellä päästä matkoihimme, mutta pakoreittimme on nyt tukittu. Vedenalainen käytävä sulkeutuu ja olemme loukussa. Kauko toteaa epäuskoisena tilanteen.
- Olin oikeassa. He ovat seuranneet liikkeitämme koko ajan.
Fatiman ruoska halkaisee ilman toistamiseen ja kova paukahdus kaikuu luolan kivisillä seinillä. Äänentoistolaitteista kuuluu puolittain vihaisen naisen käskevän sävyinen ääni.
- Teillä on jotain minulle kuuluvaa.
Mestari Bomfel ei ole seurannut tapahtumia vaan häärii laitteidensa kanssa. Samalla hetkellä Bomfel antaa terävällä äänellään käskyn.
- Istuutukaa! Lataan energiapulssin. Ajamme läpi noista ovista!
Kiiruhdamme istuimille. Ehdimme hädin tuskin laskea ahterimme, kun turvavaljaat jo laskeutuvat harteillemme. Jostakin kuuluu kimeän viheltävä ääni, kun pulssikeskitin latautuu. Tuulilasi himmenee suojatakseen silmämme kohta välähtävältä valoammukselta. Helipumpperi tärähtää voimakkaan valoklusterin kiitäessä luolan läpi. Näen, miten kimppu tekee tuhojaan ja selvää jälkeä oviaukosta, josta hetki sitten hiivimme laiturille. Lenturimme ampaisee välittömästi syntyneestä aukosta sisään. Kuulen, miten keskitin vingahtaa taas lataukseen. Äskeinen räjäytys on aukonut meille ison reitin suoraan pyöreään halliin, joka on nyt kuin maanjäristyksen jäljiltä. Pidän käsinojista kiinni, kun lenturi kääntyy voimakkaasti vasemmalle ja jää paikoilleen leijumaan. Taas välähtää ja uusi ampu lohkaisee kammottavan suuren aukon pylväiden läpi tällä kertaa suoraan generaattorisaliin. Hieman minua käy sääliksi Fatiman hienot interiöörit kaiken tämän hävityksen keskellä. Pääni uppoutuu istuimen niskatukeen, kun lentokoneemme syöksähtää konehalliin. Pysähdymme kuin punaisiin valoihin ja yritämme päättää silmänräpäyksessä, mihin suuntaan jatkamme. Viivyttely ei ole meille suosiollinen, sillä saamme jo seuraa.