Gorba kehottaa meitä istuutumaan mukavasti tai ainakin niin mukavasti kuin se vain on mahdollista tässä helteisessä huoltotunnelissa. Tuosta kehotuksesta päätellen saamme kohta kuulla esitelmän tai peräti luennon. Istahdan puisen kuljetuslaatikon päälle, kun muut hakevat parempaa istumapaikkaa joko lämpöputken tai toisten kuljetuslaatikoiden päältä. Vanha mies sen sijaan rojahtaa mukavaan, joskin puhki kuluneeseen työtuoliinsa, jonka käsinojat ovat täynnä kuluneita painonappeja, ohjauspaneeleita ja muita vipstaakeja. Mitään niistä ei näytä olleen käytetty vuosikausiin. Pöly on kerääntynyt niiden päälle ja paneelien alkuperäinen kiilto on himmennyt. Vanhus säätää vielä kerran respiraattoriaan ja nojautuu mukavasti taaksepäin antaen selkänsä levätä oudon kanisterin varassa.

- Ystävät, tiedän todellakin paljon… tai oikeastaan kaiken mahdollisen hovertista…

Katseemme käyvät jälleen toistemme silmillä ja kummeksumme ulostuloa. Jäämme jännittyneinä odottamaan jatkoa miekkosen avaukselle.

- Katsokaas, minä olen koulutukseltani tekniikan tohtori ja olen koko nuoren ikäni työskennellyt tutkijana. Nykyisestä ulkoasustani ei moista uskoisi, mutta tämähän on vain väliaikaista… Vastavalmistuneena tutkijana minut palkattiin pian hallituksen salaiseen projektiin, jossa työskenteli koko joukko aikansa huippuasiantuntijoita äärimmäisen salaisen toimeksiannon parissa. Olin tuolloin hädin tuskin kolmekymmentä vuotta täyttänyt. Maailmanpolitiikassa kuohui ja ihmiskunta oli ajautumassa kauhistuttavaan sotaan, sotaan, jota nyt kutsumme kaksoissodaksi…

Rex ampaisee pystyyn ja keskeyttää ja voihkaisee pelonsekaisesti kovalla äänellä ja melkein kiljaisee.

- Ei! Ei! Ei, se on mahdotonta! Sinunhan täytyy olla…

Gorba arvaa, mitä Rex on aikeissa sanoa ja keskeyttää sanoen väliin.

- Sataseitsemänkymmentäneljävuotias! Kyllä, hyvät ystävät, minä todellakin olen 174-vuotias!

Rex on nostanut kädet poskilleen ja katsoo kauhistuneena vanhaa miestä, joka istuu edessämme tuolilla. Kaukon, Miinan ja minunkin silmät ovat pullistuneet hämmästyksestä ulos kuopistaan ja tutkimme ukkovanhusta ja hänen ryppyistä olemustaan nyt aivan uuden tiedon valossa. Rex ei voi vieläkään uskoa korviaan.

- 174-vuotias!? Miten se on mahdollista?

Raihnainen ukko nojautuu aavistuksen verran eteenpäin ja nostaa kätensä ilmaan koukistaen samalla etusormeaan kutsuvasti.