Koemme ensimmäisen yllätyksen jo oikeuspalatsin käytävällä. Vastaamme surisee tummansininen metallikuutio, jonka päällä on tutunoloinen tumma puolipallo. Kone on jotakuinkin täsmälleen samankokoinen kuin mestarimme Bomfel. Näyttää myös siltä, kuin tämä outo kuutio olisi tulossa nimenomaan meitä kohti. Mietin ensimmäiseksi, että onko näitä robottilaatikoita maailmassa enemmänkin. Pysähdymme käytävälle puolikaaren muotoon ja keskelle eteemme parkkeeraa kummallinen liikkuva laite. Hetken seisottuamme kivisten seinien välissä kaikuu metallinen ääni.

- Rex! Ystävät!

Yllätymme ja hämmästymme tuttavallista vastaanottoa. Ääni kuulostaa erehdyttävän tutulta. Rex kumartuu aavistuksen eteenpäin ja kysyy epäröiden.

- Gorba? Sinäkö se olet?

Syntetisaattorin sävyttämä ääni vastaa.

- Kyllä! Minä se olen, ystävänne Lebb Jodiga… tai tuttavallisesti vain Gorba!

Miina on yhtä hämmästynyt kuin me kaikki muutkin.

- Gorba, mitä sinulle on tapahtunut?

Syvänmerensininen teräskotelo käännähtää hieman paikallaan.

- Minulle on käynyt erittäin hyvin. Viimeksi kun tapasimme, seisoin vielä omin jaloin ja liikuin proteesien avulla. Voimani kuitenkin ehtyivät pian lähtönne jälkeen ja pääsin kuin ihmeen kaupalla hallituksen terveydenhoidon piiriin. Se on pitkä tarina, mutta loppujen lopuksi aivoni erotettiin kuihtuneesta ruumiistani ja istutettiin tähän keinotekoiseen kyborgirasiaan ja tämän tumman kuvun alle.

Kauko osallistuu keskusteluun ilahtuneella äänellä.

- Sinä ja mestari Bomfel olette kuin kaksi marjaa!

Nyt mestarikin pääsee ääneen.

- Ällistyttävää, Gorba! Olen onnellinen puolestasi… ja että elämäsi jatkuu.