Jadetanssi - osa 43

Kohoamme useiden metrien korkeuteen. Siristämme silmiämme kirkkaassa auringonvalossa, joka heijastuu vitivalkoisen lumen pinnasta. Ikkunat tummenevat aurinkosuojalla. Kohoaminen loppuu ja leijumme hiljaa jään pinnalle. Pehmeän tömähdyksen jälkeen istumme kaikki hetken hiljaa ja katsomme kaukaisuuteen. Kaikkialla näkyy vain sinistä taivasta ja valkoista lumen peittämää jäätä. Jokainen näyttää huokaisevan helpotuksesta. Turvavaljaat antavat periksi ja puristuksissa oleva oloni helpottaa. Hiljaisen hetkemme rikkoo Kaukon kysymys.

- Entä nyt, jatkammeko?

Rex vetää jälleen tuon tutun hymyn huulilleen ja koskettelee näyttöä antaen ajokillemme ohjeet. Iso-Iita nytkähtää ja keula kääntyy pohjoiseen. Vauhtimme kasvaa kasvamistaan niin, että kohta porhallamme raketin vauhtia. Edessä on kuulemma vielä kahden päivän matka ennen kuin pääsemme jäätikön pohjoisreunalle. Tasainen matkanteko alkaa nukuttaa ja käännän istuimeni makuuasentoon. Miina on jo nokkaunilla ja samoin teen minäkin. Aurinko on alkanut laskea ja ilta hämärtyy. Auto hyrisee ja tuudittaa unten maille. Nukahdan heti.

Herään muutaman tunnin nokosten jälkeen karmeaan nälkään. Käyn ensin siistiytymässä ja kömmin kapyysiin. Rex ja Kauko istuvat kapean pöydän äärellä iltapalalla ja liityn heidän seuraansa. Annosautomaatista saan herkulliselta näyttävän päivällisaterian, jonka ahmin hyvällä ruokahalulla miesten seuratessa toimitustani.

- Taidat olla nälkäinen?

Kauko kysyy kohteliaasti. Suuni on täynnä, mutta nostan katseeni lautaselta kysyjää kohti ja nyökkään myöntävästi. Miehet naurahtavat. Nyt Miinakin liittyy joukkoomme kuultuaan keskustelua naapurihytistä.

- Ylihuomenna tulemme jäätikön rajalle, josta alkaa Pohjolan metsikkö. Karttamme mukaan Bomfelin kylä sijaitsee aivan kohtisuoraan kulkusuunnassamme.

Rex silmäilee tablettiaan ja pyörittelee sähköistä karttaa kuvaruudulla. Kauko jatkaa.

- Emme siis voi ajaa ohi.

Kiinnostun, onko kukaan tehnyt tätä pohjoisen matkaa meidän tapaamme. Rex kertoo, että retkikuntia on toki käynyt pohjoisessa, mutta ne ovat tyypillisesti lentäneet jäätikön yli tai kiertäneet sen pitkien taipaleiden takaa. Hän ei tiedä kenenkään aiemmin porautuneen jään läpi, mutta retkikunnat eivät toisaalta paljon kerro matkoistaan eikä pohjoiseen yleensä ole menijöitäkään.

Julkaistu keskiviikkona 14.2.2018 klo 16:38 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 42
Seuraava
Jadetanssi - osa 44