Pohjoisesta etelään

Herään kesken makoisten unien jostakin kaukaa kuuluvaan kumistimen kirkkaaseen helinään. Raotan silmiäni ja yritän saada kellosta selville, mihin asentoon viisarit ovat ehtineet. Tajuan nopeasti, että aamu on jo pitkällä, joskin säätilan harmaus saa aikaan pimeyden tunteen. Miina huikkaa ovenraosta menevänsä aamiaiselle. Pomppaan ylös sängystä ja ryhdyn aamutoimiin. Eilinen ilta oli venähtänyt pitkäksi, kun jatkoimme tutustumista jumalallisten juomanlaskijoiden historiaan. Rex oli mietteliäs koko illan, mutta osallistui myöhemmin keskusteluihimme lopulta innokkaasti ja kuin uudestisyntyneenä. Rene oli ruokailun jälkeen taas väsynyt, ja loppuillasta hän oli läsnä vain virtuaalisesti. Keskuudessamme seurusteli robotti, jonka kautta vanha isäntä kommunikoi makuuhuoneestaan käsin. Miehen ajatuksenjuoksu oli fyysisestä voimattomuudesta huolimatta notkeaa emmekä me oikeastaan panneet aina edes merkille, että keskustelukumppanimme olikin vain robotti, joka oli lainannut Renen äänen ja kasvot distinktioasuista tutulla jäljittelytekniikalla. Kuten olen aiemminkin todennut, nykyään ei voi enää olla varma, onko keskuudessamme elävä ihminen vai tekoälyä pursuava keinotekoinen nukkekuvatus.

Olisimme voineet jäädä vanhan herran Rene Tiffan vieraiksi pidemmäksikin aikaa, mutta tehtävämme on vielä kesken ja edessämme on yhä matkaa kotiin. Rex lupaa palata heti missionsa jälkeen isänsä Renen luokse, mutta sitä ennen pitää kovan onnen jadepatsas toimittaa omistajalleen. Joudumme tältä erää hyvästelemään vanhuksen, joka hyvin nukutun yön jälkeen on taas voimissaan. Kömmimme pitkien jäähyväisten jälkeen helipumpperiin ja polkaisemme sen matkaan. Visiittimme oli kieltämättä nopea, mutta saipahan Rene asiansa hoidettua.