Kiinalaisyhteisön paikallinen johtaja Mai Bei saa kuulla selostuksemme taannoisesta jadepatsaan varkaudesta. Vanhus kuuntelee tyynenä ja ilmeettömänä haroen silloin tällöin pitkiä viiksiään mietiskelynsä lomassa. Rex ja me muutkin haluamme tietää, josko Mai Beillä on aavistus, kuka voisi olla varkauden takana, sillä taidekauppias Tom Orrowin talossa nähtiin varkausiltana kiinalaiselta näyttävä, mustiin pukeutunut ninjahahmo. Sellaisia tyyppejä ei Blandannanissa liiku alvariinsa ja jos liikkuukin, niin kiinalaiskorttelin väen täytyy olla siitä tietoinen, koska käytännössä kaikki mikä vain vähänkin haiskahtaa itämaiselta, kulkee Mai Bein temppelin kautta. Toistaiseksi mahtava temppelin esimies ei ole sanonut vielä sanaakaan ja hiljaisuutta kestää pitkään. Lopulta vanha mies vie kätensä syliin ja asettaa oikean kämmenensä vasemmalle päälle. Se taitaa olla merkki pohdiskelun päättymisestä ja kohta alkavasta puheenvuorosta. Tuuhean valkoiset kulmakarvat luovat varjon arvoituksellisten tummien silmien päälle.
- Menkää Pohjolan maagin luokse.
Vanhus on niukkasanainen ja käsi heilahtaa meille kuin merkiksi, että saamme poistua. Kaikesta päätellen palaveri oli sitten tässä ja se on siis päättynyt. Samalla ovi takanamme avautuu ja tuttu vahtimestarin näköinen mies pyytää meitä seuraamaan. Mietin siinä poistuessamme, miten tuo pikku kiinalainen tiesi avata oven juuri oikealla hetkellä, ellei hän sitten koko ajan seurannut tapaamistamme. Entä kuka koputti oveen vastauksen? Ovi kumahtaa kiinni, ja vahti toivottaa meille hyvää päivänjatkoa uskoen meidän löytävän itse ulos temppelistä. Mustapukuinen mies katoaa ääneti rakennuksen hämäriin sokkeloihin. Me suuntaamme samaa tietä kuin tulimme tai ainakin näin uskomme.
- Hetkinen, emme tainneet tulla tätä tietä!
Miina huomaa seurueemme eksyneen. Kauko komppaa ja ehdottaa, että käännymme oikealle. Kävelemme muutaman metrin eteenpäin, mutta vastaamme tulee umpikuja. Olemme pienessä tyhjässä salissa ja katsahdamme toisiamme. Käännymme takaisin ja kokeilemme kääntyä vasemmalle. Tovin kuljettuamme joudumme jälleen toteamaan, ettemme löydäkään tietä ulos torille. Varovasti avaamme raskaan oven, jonka punainen pinta on koristeltu suurilla keltaisilla puolipalloilla. Edessämme on pitkä pylväskäytävä, joka muistuttaa sitä samaa, jota pitkin jo kerran kuljimme. Kaikki ei kuitenkaan täsmää ja jokin painaa mieltäni. Yksityiskohdissa on eroja. Kurkistan olkani yli taakse ja hätkähdän. Ovi, josta hetki sitten astuimme sisään, on kadonnut!