Aamu on ennättänyt jo pitkälle aamupäivän puolelle. Olen nukkunut kuin tukki. Vaikka kello on jo ties kuinka paljon, makoilen vielä hetken pehmeässä vuoteessani ja ihmettelen, miten lähes vuoden kestänyt matkamme erään jadepatsaan perässä on viimein päättynyt ainakin suurimmalta osin. Olemme sopineet tapaavamme etsivätoimistossa puolilta päivin, joten alan hiljalleen valmistautua jälleennäkemiseemme. En tahdo vieläkään uskoa todeksi, että olen vihdoinkin taas kotona, mutta tutut huoneet ja huonekalut ovat edelleen paikoillaan eli uskottava se on.

Koko konklaavimme eli Rex, Miina, Kauko, Oto ja mestari Bomfel on kokoontunut etsivätoimistoon. Edellisestä tapaamisestamme on kulunut hädin tuskin vuorokauttakaan, mutta jo nyt tuntuu kuin olisimme olleet erossa pidempäänkin. Huomaan heti toimistoon astuessani, että vihreä jadepatsas on nostettu suuren työpöydän päälle. Veistos kimaltelee ikkunasta lankeavassa auringonvalossa ja osin kattovalon alla vaihdellen värisävyjään apilanvihreästä kurkunvihreään. Rex tervehtii meitä kaikkia ja aloittaa ehdotuksellaan.

- Ystävät, olemme monien mutkien ja vaarojen kautta vihdoin saaneet tehtävämme melkein päätökseen. Enää on jäljellä tämän patsaan luovutus sen omistajalle, herra Tom Orrowille. Ehdotan, että viemme arvoteoksen hänelle hetimmiten, jotta pääsemme siitä eroon ja saamme niitin tälle tehtävälle.

Kukaan ei vastustele ehdotusta. Pakkaamme patsaan kantolaukkuun ja lähdemme ajelemaan Iso-Iitan kyydissä kohti hienostokaupunginosaa. Rex on etukäteen ilmoittanut herra Orrowille tulostamme, ja hän malttamattomana odottaa meitä pikku kaupunkilinnassaan.