Puusto alkaa harveta ja madaltua. Ilman lämpötila nousee sitä mukaa kun saavutamme aavikon laitaa. Jäämme yöksi metsän varjoon ja ylitämme hiekka-aavikon vasta seuraavana päivänä. Helipumpperimme piiloutuu häivesuojan sisälle ja näyttää ulospäin näkymättömältä. Liikkeentunnistimet aluksen ulkopuolella on viritetty äärimmilleen, jotta pieninkin liikahdus rekisteröityisi. Painumme maata levollisin mielin, vaikkakaan mestarin unenlahjoista en ole vieläkään saanut selkoa.
Herään tasaiseen hyrinään. Ajokkimme on lähtenyt liikkeelle. Vilkaisen kelloa ja huomaan sen lähentelevän jo yhdeksää aamulla. Aamuaskareitteni jälkeen kömmin vielä hieman uneliaana kapyysiin, jossa Miina ja Oto istuskelevat aamiaisen äärellä. Miehet ovat kansoittaneet jo ohjaamon ja olemme parhaillaan ylittämässä aavikkotasankoa. Ilmastointi ajoneuvomme sisällä tuntuu kylmältä, mutta ulkona lämpötila on jo aamulla noussut kuumaksi auringon porottaessa autiolle hiekalle. Hiekka-aavikon ylittämiseen menee useita tunteja. Olemme navigaattorin arvion mukaan viidakon laidalla iltapäivällä, joten joutilasta aikaa on nyt riittämiin. Kipuan aamupalan jälkeen ohjaamoon, jossa Rex ja Kauko tervehtivät minua samoin kuin mestari Bomfel. Katselen ohjaamon suuren tuulilasin läpi valkoisena hohtavaa hiekkamerta, joka jatkuu silmänkantamattomiin kaukaiseen äärettömyyteen. Tunnen, miten kuumuus hohkaa lasin läpi, ja mietin, kuinka tukalaa olisikaan tuolla ulkona. Tapamme aikaamme kertaamalla seikkailumme tähänastisia kommelluksia.
Vauhtimme hidastuu saapuessamme aavikon reunalle. Edessä häämöttää lähes läpipääsemätön viidakko. Korkeiden puiden keskeltä alkaa kapoinen polku, jonka leveys riittää juuri ja juuri mahtavalle ajoneuvollemme. Viidakkotie on tarkoitettu kaksikaistaiseksi, mutta koneemme on niin leveä, ettei ohittaminen tai vastaantulija tule kuuloonkaan, ellei sitten halua koukata sademetsän kautta. Menomme alkaa olla epätasaista, mutta helipumpperin vakaimet pitävät kulkuvälineemme vaaka-asennossa. Ajamme hitaasti, sillä vanha tie on päällystämätön ja huonokuntoinen. Viidakko tihenee hetki hetkeltä, ja auringonvalo jää kauaksi korkeiden puiden latvusten yläpuolelle. Valoa tulvii vain, jos mutkainen tie osuu oikeaan ilmansuuntaan. Sademetsä näyttää päältä päin katsottuna hiljaiselta. Elämää ei ole missään. Suuntaan ulkokameran tiheikköön ja suurennan kuvaa niin, että näen kuhinaa siellä täällä. Karttamme kertoo, että olemme edenneet jo melko syvälle Viherkatveen viidakon uumeniin. Viidakkopolku on kohtuullisen ajettavassa kunnossa, vaikka onkin mutkainen ja kapea. Ajatukseni katkeaa mestarin yllättävään huudahdukseen.