Miinan ohjastama kiituri jää leijumaan pikkuruiselle aukiolle. Kohta joukkoomme liittyvät Rex ja Kauko sekä aivan heidän kannoillaan mestari Bomfel ja Oto. Olemme hieman hämmästyneitä, sillä pääsimme lumilinnan paksun muurin läpi vähän niin kuin varkain. Ulkona on pirteä pakkanen ja kujat ovat peittyneet ohuen pakkaslumen alle. Mestari keikkuu levitaatioleijurinsa varassa ja puhuu meille sisäpuhelimen kautta.
- Meidän on löydettävä Fatima!
Miina haluaa kuitenkin tietää ensin, mihin olemme tulleet.
- Mestari, mikä tämä paikka on?
Mestari pysäyttää leijuvan skootterinsa ja miettii hetken vastausta.
- En osaa sanoa. En tiennyt tällaisen linnoituksen olemassaolosta.
Rex keskeyttää keskustelumme.
- Taidamme saada kohta vastauksen kysymykseemme. Katsokaa taaksenne!
Käännämme leijurin ympäri. Iso joukko vartijarobotteja kerääntyy aukion ympärille ja käytännössä saartaa meidät. Robotit leijuvat parikymmentä senttiä maan pinnan yläpuolella. Muodoltaan ne muistuttavat noin metrin korkuista laivan pollaria kuitenkin sillä erotuksella, että pitkulaiset ulokkeet törröttävät niiden sivuilta. Ulokkeet säkenöivät sinistä sähkövaloa ikään kuin robotit olisivat valmiina laukaisemaan jonkinlaisen latauksen päällemme hetkenä minä hyvänsä. Laskeskelen, että aukiolle on nyt kerääntynyt kymmeniä, ehkä neljä- tai viisikymmentä vartijarobottia. Siinä on riittävästi vaikeutta meille, mikäli mielimme nyt lähteä karkuun. Vartijajoukko pysähtyy. Jostakin kuuluu terävä käsky.
- Seuratkaa!
Robotit asettuvat vartiokujaksi. Ymmärrämme heti, että meidän on seuraavaksi kuljettavat kahden vartijarivistön välistä. Mestari kurvaa kujalle. Rex ja Kauko seuraavat ja me Miinan kanssa pidämme perää. Leijumme hitaasti robottien muodostaman saattueen välistä avonaisesta ovesta sisään. Valoisa halli on tyhjä. Ovi takanamme sulkeutuu, ja jäämme odottamaan, mitä seuraa. Hallin vastakkaisella seinällä oleva raskastekoinen metalliovi avautuu ja sieltä käppäilee pieni mies eteemme.
- Hyvää iltapäivää. Emme odottaneet vieraita, mutta olette siitä huolimatta tervetulleita Sammitaloon. Pyydän teitä jättämään ajoneuvonne tänne halliin ja seuraamaan minua.
Nousemme kiitureiltamme ja laskemme ne lattialle. Tyylikkäästi pukeutunut pieni, kalju herrasmies hymyilee meille ja osoittaa kädellään ovea, josta juuri saapui.