Jadetanssi - osa 154

Esitys jatkuu. Uusi päivä on koittanut ja näytös on edennyt ajassa jonkin verran eteenpäin. Nuoripari on ehtinyt erkaantumaan ja hääräävät omilla teillään. Pirgel on saanut selville, että Baby Blu on ollut hänelle uskoton. Niinpä kaiuttimista alkaa soida Bad Baby -soitanta, joka on vauhdikkaan menevä rock-kappale. Sitä on esittänyt joskus ammoisina aikoina Hurriganes-niminen yhtye. Mikäli tahdot päästä mukaan tunnelmaan, rakas lukijani, suosittelen sinulle nyt tämän laulun kuuntelemista. Nuori miehemme on syystäkin vihainen. Tyttönsä on toisen miehen kainalossa. Äkäinen nuorukainen rojahtaa makuuhuoneensa sängylle ja alkaa laulaa ääni hieman väristen laulua, jonka nimeksi tekstityskone antaa One of Us. Saan samaan hengenvetoon tiedon, että laulua on esittänyt silloin muinoin Abba-niminen lauluyhtye. Nyt olisi taas, rakas lukijani, aika vaihtaa kappaletta siinä soittorasiassasi. Miehen silmät ovat nauliintuneet kattoon ja katse on suuntautunut johonkin kaukaisuuteen ja tyhjyyteen. Laulussa on mukaansatempaava rytmi, jonka tahdissa taustalla alkaa käyskennellä valkoisiin asuihin pukeutuneita esiintyjiä, jotka samalla ohi kulkiessaan hoilaavat kertosäettä. Kylläpä näitä valkoasuisia statisteja riittää. Tuntuu kuin heitä olisi satamäärin. Ketju on katkeamaton ja lisää esiintyjiä tulee kuin liukuhihnalla. Ensimmäiset toisaalta katoavat kulisseihin, enkä lainkaan ihmettelisi, jos samat hahmot kiertäisivät kehää. Esiintyjillä on erikoinen kävelytyyli. He tallustelevat rytmin tahdissa ja keinuvat puolelta toiselle. Ohjaajalla on ollut mainioita oivalluksia, joilla esitykseen on saatu omaperäisyyttä ja mielenkiintoa. Kappale ei ehdi kunnolla edes päättyä, kun äänentoistolaitteista alkaa kuulua jo uusi veisuu. Pirgel on lohduton ja toteaa laulun sanojen mukaan, että tämä on The End of the World eli maailmanloppu. Pääset, rakas lukijani, tunnelmaan mukaan, kun nyt laitat soimaan tämän laulun ja varmista samalla, että sen esittää 1970-luvulta tunnettu Mud-yhtye, Huh, huh, kylläpä tällä soittolistalla on paljon vanhoja lauluja, mutta ei lainkaan hullumpia viisuja.

Esitys siirtyy Babyyn, joka on saanut Pirgelin viestin. Mies ei halua enää kuullakaan hänestä, ja Baby on tyrmistynyt. Levyltä alkaa soida Näinkö aina meille täällä käy -kappale, joka tuli tunnetuksi Virve Rostin esityksenä, kuten tekstitys esityksen päällä minulle valaisee. Rakas lukijani, yritäpä löytää tämä soitto musiikkipalvelustasi, niin ymmärrät nuoren neidin tunteet. Kyyneleet kirpoavat vaaleille poskille laulun sanojen mukana. Baby on tehnyt tavallaan syrjähypyn, mutta uusi tuttavuus onkin osoittautunut vain hetken armaaksi.

Julkaistu tiistaina 19.6.2018 klo 16:56 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 153
Seuraava
Jadetanssi - osa 155