Jadetanssi - osa 76

Bomfel kertoo, miten helipumpperit aikoinaan kuljettivat maastoautoja ja toimivat niiden huolto- ja tukialuksina. Tällaisia sotakoneita valmistettiin kaksoissodan loppuvaiheessa satoja, mutta ne eivät koskaan päässeet tositoimiin, koska sota ennätti päättyä juuri, kun laitteiden prototyypit saatiin sarjatuotantoon. Hyödyttömät härvelit myytiin trokareille, jotka puolestaan kauppasivat ne tavallisille kansalaisille kulkuvälineiksi. Mestari pitää pienen tauon historialuentonsa päätteeksi ja jatkaa.

- Luulenpa, että olette tainneet tavata erään näistä kauppiasta ostaessanne tuon rakkineen.

Rex hymyilee.

- Kyllä vain, tapasimme erään pikkumiehen verstaassa, josta kävimme ostamassa Iso-Iitan.

Kuulen taas surinaa Bomfelin kupolin sisältä.

- Pikkumies...? Kertoiko hän nimekseen Montezuma?

Hämmästymme kaikki, sillä emme osanneet odottaa kuulevamme tuon nimen jossakin näin kaukana erämaassa. Rex myöntää asianlaidan olevan juuri niin kuin Bomfel sanoo, mutta mestari itse jää arvoitukselliseksi eikä puhu sen enempää näistä sotakoneista kuin niiden myyjistäkään. Minua ainakin jäi hieman kaivelemaan Bomfelin ja Montezuman yhteys. Mitäköhän tuo metallirasia oikein salaa meiltä?

Vetäydymme viettämään loppuiltaa ja keskustelemme tapahtumista Mustassa Maassa. Rex ei ole vieläkään oivaltanut, miksi jadepatsaan sieppaaminen kävi niin mahdottoman helposti, ja sitä mietimme mekin. Pitkä ja toimelias päivä on tehnyt tehtävänsä ja uuvuttanut meidät valmiiksi unten maille. Lentoaluksemme leijuu paikoillaan ilmassa valot ja laitteet sammutettuina, kun käymme nukkumaan.

Heräämme uuteen aamuun virkeinä kuin peipposet ja aamutoimien jälkeen tarkastelemme ulkona niin ikään heräävää luontoa, joka kylpee auringonsäteiden lämpimässä syleilyssä. Samalla hetkellä kuuluu vaimea piipitys kojelaudan suunnalta. Liiketunnistimet ovat havainneet liikettä ulkopuolella. Keräännymme ohjaamon tuulilasin ääreen. Katseemme kiinnittyy tummaan eläinhahmoon, joka käyskentelee lähistöllä. Miina kuiskaa varovasti.

- Katsokaa, ulkona tallustelee mustakarhu!

Seuraamme uteliaan ja hellyttävän luontokappaleen liikkeitä, mutta havahdumme Rexin ääneen.

- En olisi niinkään varma, että tuo karhu todella on oikea eläin. Muistakaapa vain se jeti siellä jäätiköllä jokin aikaa sitten.

Julkaistu keskiviikkona 21.3.2018 klo 18:43 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 75
Seuraava
Jadetanssi - osa 77