Mammorassa on varttunut uusi päivä ja aurinko on noussut jo korkealle. Vilkaisen kelloa, joka raksuttaa varttia yli kymmenen. Olen nukkunut sikeästi eilisen pitkäksi venähtäneen viihdeillan päätteeksi. Oveeni koputetaan. Se on Miina, joka kyselee, joko olen noussut ja lähdössä aamiaiselle. Tarkoituksemme on lähteä tänään paluumatkalle kotiin Blandannanin kaupunkiin. Olemme löytäneet varastetun jadepatsaan ja tehtävämme on nyt palauttaa se takaisin oikealle omistajalleen. Tehtävä on helpommin sanottu kuin suoritettu, sillä matkaa kotikaupunkiin on useita päiviä. Minulla on pienoinen aavistus, ettei paluu ole vain pelkkää matkustusta. Olemme jo saaneet tuta ryhmistä, jotka myös hamuavat pientä vihreää veistosta. Luulenpa, että saamme kintereillemme vielä rosvojoukon ennen kuin olemme kotiporteilla.
Valmistelemme lähtöä takaisin kulkuneuvollemme. Oto Katsoni liittyy joukkoomme varmistamaan turvallisen kotimatkan. Kun katselen tuota pientä ja hentoista naisihmistä, on minun vaikea uskoa, että siinä seisoo pelottava itämaisten taistelulajien taitaja, mutta kuten vanha kansa osaa sanoa, ei ole koiraa karvoihin katsominen. Toivottavasti emme joudu tukeutumaan Oton taitoihin matkamme varrella, ja jos niin sattuisikin käymään, saammepahan sitten nähdä, mihin uusi ystävämme pystyy. Pieni torero on pukeutunut tiukkaan mustaan asuun. Hiukset hän on sitonut mustaan huiviin ja kämmenet verhonnut mustiin hansikkaisiin. Oikeastaan koko olemus on mustaa, ja vain vaaleat kasvot pilkistävät kropan yläosasta. Niin ja mustat silmät kiiltävät salaperäisesti. Meillä ei ole juurikaan matkatavaroita, sillä jätimme varusteemme Iso-Iitan tavarasektioon. Otolla sen sijaan on mukanaan iso matka-arkku, joka sulavasti leijuu irti maasta ja seuraa uskollisesti omistajaansa. Rex hämmästelee.
- Oto, aiotko ottaa mukaasi tuon suunnattoman leukun?
Ystävämme kasvot venähtävät maireaan hymyyn, ja hän vastaa.
- Rex, tämä on uudenlainen samuraimiekka, ja kyllä, otan tämän mukaani, joskin toivon, ettei minun tarvitse käyttää sitä. Miekka on kulkenut suvussamme aina isoisältäni alkaen. Hän kutsui miekkaa paholaisen puukoksi. Se kuvannee tämän teräaseen pelottavuutta.
Jotain hämmästyttävää Oto nyt tekee, sillä karmivan iso miekka menee jollakin tavoin kasaan. En ymmärrä, miten se on mahdollista, kun kaiken järjen mukaan miekka on yhtä pitkää terästaosta. Joka tapauksessa tuo kummallinen ase on nyt pieni nippu, jonka Oto sulkee matka-arkkuunsa. Seikkailumme on näköjään täynnä kaikenlaisia yllättäviä vempeleitä, joiden toimintaperiaatteita oudoksun vielä pitkään.