Metallinen ryminä katolla enteilee jotain pahaa ja ongelmia. Ohjaamossa vallitsee jonkin sortin sekasorto. Mestari antaa helipumpperin neuroavustajalle ohjeita.

- Frida! Käynnistä itsetuho-ohjelma!

Miellyttävä, joskin koneellinen naisääni vastaa hämmästelemättä.

- Käskystäsi, mestari! Huomio! Alus tuhoutuu kuudenkymmenen sekunnin kuluttua. Matkustajat poistukoot välittömästi. Laskenta alkaa… kuusikymmentä ja laskee… viisikymmentäyhdeksän ja laskee… viisikymmentäkahdeksan ja laskee…

Nyt alkoivat sekunnit juosta. Voi herranen aika sentään! Meillä on vain muutamia kymmeniä sekunteja aikaa jättää tämä kulkuvälineemme. Ryske ja pauke aluksen katolla on saanut uusia kierroksia ja meteli on voimistunut. Rex ja Kauko juoksevat alakertaan lastiruumaan. Minä otan myös jalat alleni samoin kuin Oto ja Miina. Ryntäämme kaikki yhtenä kauhunsekaisena ryhmänä Iso-Iitan kyytiin. Taustalla kaikuu monotoninen lähtölaskenta peruuttamattomaan tuhoon.

- Neljäkymmentäkaksi ja laskee… neljäkymmentäyksi ja laskee… neljäkymmentä ja laskee…

Mestari ahtautuu meidän mukana huomattavasti pienempään menopeliin. Iso-Iitan ohjaamovalot syttyvät ja saamme taas tutun tervehdyksen.

- Huomentapäivää nuoriso! Teitäkin näkee ja kuulee pitkästä aikaa. Minne olemme tänään matkalla?

Automme koneet käynnistyvät. Kauko muistaa viime hetkellä jotain.

- Hei, minun täytyy käydä hakemassa vielä muutamia tarvikkeita.

Rex kuulostaa huolestuneelta.

- Hyvä on, mutta tee se nopeasti. Lastiruuman ramppi laskeutuu jo.