Lumilinna

Vain vähän aikaa sitten hikoilimme tukalassa helteessä viidakon uumenissa ja nyt olemme saapuneet vuoristoiselle alueelle, josta rinteet kohoavat jyrkästi kohti korkeuksia. Muutaman tuhannen metrin korkeudessa häämöttävät lumihuippuiset kallionkärjet, jotka ovat ikiroudan ja paksun jääkerroksen peittämät. Tuijotamme edelleen kiitävää pistettä kuvaruudulla. Se on mitä suurimmalla todennäköisyydellä Fatima Peson ja Hälk Folsanin ajoneuvo, jolla he pakenevat kynsistämme. Viereisessä monitorissa vilistävät kallioiset maisemat, kun mestari Bomfel ja Oto kiitävät karkureiden perässä. Rex ohjaa helipumpperin laakson suojiin, jonne pysäköimme kömpelön kulkuvälineemme. Autolla on turha yrittää jyrkille rinteille, joten se saa nyt jäädä puiden antaman suojan kätköihin. Pukeudumme eräasuihin, jotka ovat eräänlaiset suojapuvut monenlaiseen käyttötarkoitukseen. Emme vielä tiedä, minkälainen ilmasto vuorenrinteillä vallitsee, mutta lumisista rinteistä päätellen odotettavissa on kylmää kyytiä. Otamme ruuman varastosta allemme levitaatiokiiturit. Rex ja Kauko istuvat toisen kiiturin satulaan ja minä ja Miina otamme toisen. Leijumme kevyesti ulos helipumpperista ja kaartelemme hetken sen ympärillä. Rex kytkee ajokkimme häivesuojauksen päälle, joka tekee siitä näkymättömän mutta ei täysin havaitsemattoman. Jos joku sattuu siihen törmäämään, tuntee hän ajoneuvomme kirjaimellisesti nahoissaan.

Leijumme kiitureilla vauhdikkaasti yhä ylemmäs laakson reunaa pitkin. Pienestä näytöstä seuraamme edellä kulkevaa kiituria, jota mestari ohjastaa Oto takapenkillä. Minua ainakin kiihtyvä vauhti alkaa hieman hirvittää, mutta jyrkemmissä mutkissa pidän silmät kiinni, niin pääsen eroon pahemmasta lentopelosta. Etenemme kiivaasti kierrellen ja kaarrellen mutkaisia notkelmia. Tunnen, miten ilma vähitellen viilenee, kun saavutamme lumirajaa. Bomfel ja Oto ovat jo kaukana, mutta seuraamme heidän kintereillään kuin takiaiset. Nyt allamme on enää pelkkää lunta ja jäätä. Kallioiset vuorenrinteet ovat takana ja maasto muistuttaa napamannerta. Kylmyysasteita on sen verran, että kytken suojapukuni sisälämmittimen käyntiin. Varpaissani ja sormenpäissäni alkaa taas veri kiertää, kun pukuni lämmitys ennättää kiireestä kantapäähän. Suojakypäräni heijastenäyttö piirtää tutkakuvaa, josta näen Fatiman aluksen suuntaavan kohti jäistä tasankoa. Sen keskellä häämöttää kuvan perusteella jokin suuri tuntematon, joka on merkitty karttaan vain epämääräisenä alueena. Mestarin ja Oton kiituri on saavuttamassa Fatiman, mutta sitten jahdattu piste katoaa kartalta. Olen ymmälläni.