Vanhan miehen pelkässä makuuhuoneessa on enemmän tilaa ja lattianeliöitä kuin koko kaupunkiasunnossani yhteensä. Huoneen seinät on päällystetty tummilla puupaneeleilla, jotka alkavat lattianrajasta ja peittävät saumattomasti myös katon. Lattia on sekin tumman puupintainen. Suunnattoman suuret ikkunat alkavat lattian tasolta ja nousevat melkein kattoon asti. Niitä reunustavat raskastekoiset tummanpunaiset verhot, joiden läpi tuskin pääsee yksikään fotoni. Kaikki näyttää kookkaalta. Lienee kai turha selostaa, että ukkorähjän sänkyyn mahtuisi helposti vaikka kymmenen ihmistä makaamaan. Langanlaiha riuku makaa keskellä tuota ällistyttävän laveaa vuodetta ohuen lakanan alla. Miestä tuskin erottaa vuodevaatteista, mutta harmaa päänuppi sentään on esillä muhkeiden tyynyjen päällä. Nopeasti lasken, että tyynyjäkin on seitsemän, ei kahdeksan tai jopa enemmän, voi miten ihana sänky tuo taatusti on. Eh, nyt joku kutsuu minua! Olen uppoutunut ihailemaan ukon keskiaikaiseen sävyyn sisustettua makuuhuonetta niin, etten huomaa, että kukin esittelee parhaillaan itsensä, ja nyt on minun vuoroni. Nopeasti herään ajatuksistani ja vienosti mainitsen nimeni ja tehtäväni avustajana tässä ihmeellisessä seikkailussa. Vanha mies Rene raottaa esittelymme jälkeen silmiään. Lakeijat selvästi ilahtuvat näkemästään. Ilmeisesti toivoa ei ole menetetty. Sähkötoiminen sänky nostaa potilaan melkein istuma-asentoon. Renen silmät ovat jo nyt täysin avoinna ja herran huulet alkavat liikkua.

- Rakas ystäväni…, Bomfel!

Ikämiehen puhe on hidasta ja katkonaista, mutta yllättävän selkeää. Huomaan, että Rene puhuttelee mestaria pelkällä nimellä, kun me taas olemme tottuneet liittämään sen eteen tuon mestarin arvonimen. Ukkeli jatkaa hidastempoista ääntelyään.

- Olen kovasti ilahtunut nähdessäni sinut jälleen!

Mestari Bomfel liikkuu suristen lähemmäksi sängynlaitaa.

- Rene! Mestarini ja mentorini! Ilo on molemminpuolinen. Olen aivan liikuttunut nähdessäni sinut… noinkin hyväkuntoisena.

Vanhus korjaa asentoaan ja hänen suupieliin leviää muikea hymy.

- Heh, heh, sinä se osaat aina olla niin lupsakka!

No onpas kummallista lepertelyä vanhoilta äijiltä! Noiden kahden ystävän vuoropuhelussa on sisäpiirin juttuja, joita me ulkopuoliset emme ymmärrä.