Nuuskimme paikkoja kuin oikeat salapoliisit ikään. Kesken kiihkeimmän penkomisen portaikosta kuuluu puhetta ja askeleet lähestyvät. Päätämme äänettömästi ahtautua yhteen varastokomeroon, jotta asiaton oleskelumme sakaristossa ei paljastuisi, vaikka en usko, että tästä nyt aivan vankilaan joutuu. Saamme korkeintaan paheksuvia katseita ja parhaimmillaankin vain vakavat nuhtelut. Sakastiin on keskustelusta päätellen tullut kaksi miestä. Emme saa selvää keskustelun aiheesta, enkä minä jännitykseltäni pysty keskittymään miesten puheeseen. Tunnelma pienessä komerossa on jännittynyt, ja odotamme malttamattomina, että pääsemme täältä pois. Onneksi meidän ei tarvitse pitkään piilotella, sillä miehet lähtevät. Kuulemme askeleiden loittonevan ja uskallamme hetken hiljaisuuden jälkeen kurkistaa oven raosta sakaristoon. Tulemme ulos komerosta. Valot on sammutettu ja alhaalla on pilkkopimeää. Portaikon yläpäästä lankeaa sen verran valoa, että näemme muutaman askeleen eteemme. Suunnistamme kohti portaita ja kapuamme takaisin kirkon puolelle. Yritämme näyttää turisteilta ja sulautua muutamien vierailijoiden joukkoon.

Seisomme jälleen Rothenburgin raatihuoneen aukiolla. Emme päässeet eteenpäin ja olemme nyt tyhjin käsin, mitä tulee Fatiman piilopaikan löytymiseen. Päätämme pistäytyä myöhäiselle aamiaiselle tai aikaiselle lounaalle. Kello nakuttaa kahtatoista, joten en osaa sanoa, kumpaa murkinaa alamme vatsaamme ahtaa. Minulla on jo nälkä, joka vain yltyy, kun joku mainitseekin jotain syömiseen liittyvää. Kiertelemme kaupungilla hetken ja asetumme pieneen kuppilaan. Paikka on tummahko ja himmeästi valaistu, mutta kaikesta huolimatta viihtyisä. Valtaamme isohkon pöydän yksin ryhmällemme. Kahvilassa ei ole juuri muita asiakkaita yhtä vanhempaa herrasmiestä naapuripöydässä lukuun ottamatta. Keskustelemme ruokailun lomassa vesiperästämme ja mietimme kuumeisesti seuraavia askeleita. Suunnittelemme jopa kirkon perinpohjaista tutkiskelua seuraavana yönä. Kiihkeä keskustelumme keskeytyy yllättäen, kun viereisessä pöydässä istunut herrasmies nousee ja liittyy joukkoomme.

- Päivää! Anteeksi, mutta en voinut olla kuulematta keskusteluanne. Ymmärsin, että etsitte jotakin kellariholvia kirkon alta. Minä voisin ehkä auttaa teitä.

Rex katsahtaa tuntematonta miestä ja ottaa kasvoilleen yllättyneen ja osin moittivan ilmeen, mutta tervehtii puolituttavallisesti.

- Päivää, herra…