Pirgel on pettynyt rakkausasioihinsa ja palaa kotiin. Tilanteeseen sopivasti kaiuttimista alkaa soida laulu, jonka nimeksi tekstitysapu antaa Green Green Grass of Home. Tätä laulua on tekstin mukaan laulanut Tom Jones joskus hirmuisen kauan aikaa sitten. Nyt sinulla, rakas lukijani, on taas mahdollisuus tunnelmointiin, kun pistät tämän kauniin laulun soimaan posetiivistasi. Komeaääninen nuorimies pysähtyy vanhan kotitalonsa pihalle ja ihailee näkemäänsä. Laulun sanoista erottuu tyytyväisyys tulla kotiin taas. Siellä vanhat tutut juoksevat häntä vastaan, ja Pirgel saa lämpimän vastaanoton. Sillä välin Baby Blu istuu kotonaan ja tuijottaa peiliin. Hän ryhtyy laulamaan Where is My Man -nimistä rytmikästä laulelmaa, jonka on tehnyt tunnetuksi Eartha Kitt, jälleen kerran kauan sitten. Minun ei liene tarpeen kehottaa sinua, rakas lukijani, nyt kuuntelemaan tätä kappaletta. Neitonen nousee ja kävelee ikkunan eteen ja katsoo tyhjyyteen. Ulkona sataa. Molemmat kaipaavat yhä toisiaan, ja esitys vaihtaa vuoron perään katselukulmaa Pirgelistä Babyyn ja päinvastoin. Musiikki lakkaa ja esitys tuntuu seisahtuvan. Kaikki odottavat suuren hiljaisuuden vallitessa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Aikaa kuluu, ja Pirgel päättää palata takaisin tyttönsä luokse. Nuoripari kohtaa jälleen ja kaikki annetaan anteeksi. Baby Blu laulaa kauniin rakkauslaulun, jonka nimeksi tekstityslaite antaa osuvasti Starting Over Again. Tätä laulua on esittänyt Natalie Cole, kuten tekstikone kertoo. Tunnelmallinen hetki kannattaa sinunkin, rakas lukijani, kokea kuuntelemalla nyt tämä soitto. Rakkausnäytelmä lähestyy loppuaan ja päättyy parin uuteen rakkauteen. Lopputekstit peittävät taakseen viimeiset tunnelmallisen herkät hetket ja esitys päättyy. Valot kirkastetaan ja nousemme tuoleiltamme onnittelemaan ja kiittelemään tuotantotiimiä. Kauko on ansaitusti illan päätähti, vaikka hän antoikin produktiolle vain hahmonsa ja liikkeensä. Kasvonpiirteet oli muodostettu keinotekoisesti tietokonegrafiikalla, kuten tuottaja meille parhaillaan selittää. Siirrymme studion toiseen kerrokseen, erääseen kabinettihuoneeseen, johon on katettu maittavalta näyttävä päivällispöytä. Notkuvan noutopöydän nähdessäni alkaa vatsani kurnia. Edellisestä ruokailusta onkin jo aikaa eivätkä esityksen aikana mutustellut naposteltavat täyttäneet vatsaa. Vietämme hauskan illan uusien ystäviemme kesken. Huoneessa ravaa jatkuvasti uusia kasvoja, joita en tunne, mutta jotka näyttävät olevan ainakin Oton tuttuja. Nelikkomme istuu yhdessä mestari Bomfelin kanssa hieman omissa oloissaan, sillä emmehän me tunne oikein ketään näiden näyttelijöiden ja viihdeteollisuuden työntekijöiden joukosta.