Jadepatsaan kiehtova taustatarina kuullaan jälleen. Hieman alkua jo tiedänkin entuudestaan, koska omistaja kertoi siitä juhlatilaisuudessa. Nyt kuulemme kuitenkin ensimmäisen kerran historiaa. Saamme tietää, että veistos on kaiverrettu arviolta 800-luvulla ajanlaskumme alusta lukien eli siis tätä kertomusta tarinoidessani pystillä lienee ikää tuhansia vuosia. Kaikki sai alkunsa, kun muinaisen kiinalaisen paikallishallitsijan Han Tangin nuori vaimo Ding kuoli synnytyksessä. Pari oli ehtinyt olla yhdessä legendan mukaan vasta muutamia vuosia, ja he olivat hyvin rakastuneita ja onnellisia. Han Tang suri menetystään kovasti, niin kovin, että päätti teettää nuorikkonsa muistoksi tanssijatarta esittävän jadepatsaan. Näin aviomies kunnioitti vaimonsa muistoa, sillä Ding oli ollut tanssijatar itsekin. Patsas asetettiin hallitsijan mahtipontiseen palatsiin sisustettuun eräänlaiseen kappeliin, jonne saivat mennä ruhtinaan lisäksi vain Han Tangin etuoikeuttamat henkilöt. Hallitsijan kuoltua joidenkin vuosikymmenten kuluttua palatsi ryöstettiin suvun sammuttua ja paikallisen kyläyhteisön elinvoimaisuuden kuihduttua. Veistoksen liikkeistä ei sittemmin ole tietoa ennen kuin se jälleen ilmaantui ihmisten ilmoille noin tuhat vuotta valmistumisensa jälkeen 1800-luvulla. Eräs brittikomentaja sattui pistämään merkille kauniin vihertävän patsaan Hongkongin rähjäisellä basaarikujalla, jonne hänet oli komennettu pitämään järjestystä levottomuuksien takia. Komentaja Sir Edward Milkbottom osti veistoksen köyhältä rihkamakauppiaalta muutamalla kolikolla ja kuljetti taideteoksen kotimaahansa Englantiin komennusjaksonsa päätteeksi. Jadepatsas löysi paikkansa komean kartanon olohuonesalin takan reunukselta, jossa se saikin sitten seistä vai pitäisikö käyttää ilmaisua "lojua" seuraavat vuosikymmenet. Lordi ei tuntenut taiteen arvoa vaan piti sitä vain kauniina esineenä ja muistona ajoistaan kaukana idässä. Vieraatkaan eivät juuri antaneet esineelle arvoa ja tuskin kukaan otti sitä muutoinkaan puheeksi, ellei sitten lordi itse äitynyt kertomaan sepittämäänsä jännittävää tarinaa patsaan historiasta. Niine harvoine kertoineen kun näin pääsi käymään, vieraat olivat haltioissaan jännittävästä seikkailusta, joka tosin ei lainkaan pitänyt paikkaansa vaan oli tyystin vanhan höppänän keksimä ja tarkoitettukin ainoastaan typerien seurapiiri-ihmisten viihdyttämiseksi. Vanha herra potkaisi englantilaisittain ämpäriä vähän ennen vuosisadan vaihdetta ja kartano periytyi tämän nuorelle tyttärelle, joka puolestaan oli ehtinyt jo aikoja sitten muuttaa Lontooseen tulevan aviomiehensä luokse. Tytär ei liiemmälti ollut kiinnostunut kartanosta taikka sen aarteista.