Automme kiihdyttää rampilta maantielle. Kuulemme Fridan lähes viimeiset sanat kommunikaatiolinkin kautta.

- Kolmetoista ja laskee… kaksitoista ja laskee… yksitoista ja laskee… Teillä on vielä kymmenen sekuntia aikaa peruuttaa itsetuhoutuminen.

Rex antaa Iso-Iitalle käskyn käynnistää kaikki moottorit ja nostaa tehot täysille, jotta olemme mahdollisimman kaukana helipumpperin räjähtäessä. Katsomme samalla ohjaamon kelloa ja laskemme kukin mielessämme sekunteja. Ajamme hurjaa vauhtia maantietä pitkin pakoon. Monitorista voin seurata, miten mestarin vanha ajokki jää yhä kauemmaksi, ja samalla seuraan, miten viholliset yrittävät vielä vimmatusti porautua sen katon läpi. Kaiuttimesta kuuluu Fridan ääni.

- Viisi ja laskee… neljä ja laskee… Itsetuho käynnistyy kolmen sekunnin kuluttua. Hyvää päivän jatkoa!

Istuimeni turvavaljaat kiinnittyvät ja automme nostaa vauhtia edelleen. Taivaanrannalla välähtää. Siinä, missä hetki sitten oli helipumpperimme, on nyt valkoinen iso pallo. Huumaava matala jyrähdys seuraa valkoisen pallon ilmestymistä ja automme tärähtää paineaallon voimasta. Rex huojentaa meitä.

- Kaikki täällä on kunnossa. Iso-Iita kesti räjähdyksen aiheuttamat seuraukset.

Samalla hetkellä mietin, miten meitä ahdistaneiden ryökäleiden kävi pamauksessa. Hekin ovat tai olivat sentään ihmisiä, vaikkakin pahoja sellaisia. Miinakin tuntuu miettineen samaa asiaa.

- Tuosta jysähdyksestä tuskin ketään olisi voinut selvitä hengissä. Mahtoiko tuo nyt olla Fatiman loppu?

Mestari tietää antaa heti vastauksen.

- Tuskinpa! Katsokaa kuvanäyttöjänne!

Taivaalle on ilmestynyt musta savupatsas, joka hiljalleen hälvenee tuulten puhaltaessa räjähdyksen jäljet neljään ilmansuuntaan. Savupilven keskellä leijailee lentoalus.