Tänään on jälleen kansainvälinen Tähtien sota -päivä. Toukokuun neljännestä päivästä on muodostunut kaikkien Star Wars -fanien juhlapäivä, jota vietetään eri puolilla maailmaa ja etenkin Yhdysvalloissa eli tähtisadun synnyinmaassa. Kaikki sai alkunsa leffoissa hoetusta mantrasta "May the Force be with You" eli "Olkoon Voima kanssasi". Tällä hokemalla monet jedit toivottavat vertaisilleen onnea tulevassa koettelemuksessa, mikä se sitten ikinä lieneekään. Sanonta alkaa sanoilla May the Force, josta on sitten johdettu sanat May the Fourth, jotka sananmukaisesti tarkoittavat toukokuun neljäs. Englanninkielisiä sanoja lausuttaessa molemmat ilmaisut kuulostavat melkein samoilta, joten toukokuun neljännestä päivästä on näin muodostunut Tähtien sota -päivä.
Nykyään toukokuun neljäs päivä on myös Tähtien sota -sivuston mukaan virallisesti leffasaagan merkkipäivä. Juhlintaa on voinut seurata sosiaalisessa mediassa valokuvin ja uutisin, vaikkakaan mitään suurta hysteriaa kuluva päivä ei ole saanut aikaiseksi sen enempää meillä kuin maailmallakaan. Sanaleikistä muodostunut tapahtuma sai minut kokeilemaan Googlen kääntäjää, jolta kysyin, mitä may the fourth on suomeksi. Kone vastasi: "voi neljäs." Kieltämättä englannin kielen sana may voidaan kääntää voida-verbiksi tarkoittamaan, että jokin voi tai saattaa olla mahdollista. Englannin kielessä kuukausin nimet kirjoitetaan isolla alkukirjaimella, joten kokeilin seuraavaksi oikeinkirjoitettua muotoa May the fourth, johon sain jo paremman vastauksen eli Toukokuun neljäs. Kirjoittaessani noita ulkomaankielisiä sanoja, kääntäjä ehdotti jossakin välissä, josko olin tarkoittanut kirjoittaa May the Force. Noh, kokeilin sitten sitäkin, ja kone vastasi siihen Toukokuu Force. Lopulta kääntäjä alkoi sekoilla, kun vaihdoin sanoiksi takaisin May the Fourth. Tällä kertaa käännös oli muuttunut muotoon Toukokuu Neljännessä. Kaikkea nämä tekoälytkään eivät osaa, ja niinpä jätin käännöskoneen rääkkäyksen tällä erää. Pidin enemmän siitä ensimmäisestä ehdotuksesta, jossa kone huokaisi "voi neljäs!"