Jadetanssi - osa 316

Kolme pöytiensä takana jo valmiiksi istuvaa konetuomaria pysähtyy paikoilleen. Mietin, miten karuilta rauhantuomarit näyttävät ilman minkäänlaisia maskeja. Teräksiset kasvot on maalattu metallinsinisiksi ja niiden keskellä otsan alapuolella on kahdet kamerat ikään kuin silmien virkaa toimittamassa. Suun paikalla on kattovalojen alla kiiltelevä kromattu säleikkö. Keskimmäisen tuomarin pää kääntyy nopeasti puolelta toiselle ja keinotekoinen käsi kohoaa ilmaan ja lyö nuijan pöytään. Vartija ja oikeusavustajat istuutuvat, ja siitä ymmärrämme mekin painaa takalistomme penkeille. Fatimalla ei ahtaassa lasikopissaan näytä olevan tuolia, joten hän jää yhä seisomaan. Prokuraattori Pesta Murjantainen istuu edessämme ja kääntyy kuiskimaan meille.

- Tuolla edessä tuomareita edustaa kolme robottia. Oikeat tuomarit ovat turvallisesti oikeustalon uumenissa, mutta he kommunikoivat noiden koneiden avustuksella.

Rex on utelias, kuten me muutkin.

- Miksi tuollainen järjestely?

Prokuraattori kääntyy puolittain eteenpäin ja istuu melkein poikittain edessämme pää osin kääntyneenä salin tapahtumiin seuraten meitä syrjäsilmällään. Mies kuiskuttelee vastauksen.

- Näissä oikeussaleissa voi sattua mitä tahansa ja on aikoinaan sattunutkin. Vihaiset syyttäjät, puolustajat ja yleisö ovat jopa uhanneet tuomareiden henkeä, eikä välikohtauksiltakaan ole aina vältytty. Siksi elävät ihmistuomarit eivät enää esiinny salissa itse, vaan tuollaisten telebottien välityksellä. Tuomarit seuraavat salin tapahtumia kameroilla ja puhuvat kommunikaatiovälineiden kautta.

No johan on melkoiset turvajärjestelyt! Syytettykin on eristetty muusta maailmasta kristallikaappiinsa.

Julkaistu tiistaina 18.12.2018 klo 19:58 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 315
Seuraava
Jadetanssi - osa 317