Ei ollut helppoa saada kutsua tulevana perjantaina järjestettäviin juhlallisuuksiin. Onnistuin kuitenkin. Ensi perjantaina Tom Orrow isännöi juhlailtaa asunnossaan, jota ei oikeastaan saisi kutsua tavalliseksi kortteeriksi vaan paremminkin pieneksi kaupunkilinnaksi. Samanlaisia pikkupalatseja seisoo naapurustossa kilometrikaupalla. Tom Orrow puolestaan on kaupungin yksi äveriäimmistä porhoista, joka on vaurastunut taide- ja antiikkikaupoilla. Miehen historia on mielenkiintoinen, ja se on juuri sellainen oikea ryysyistä rikkauksiin -tarina, jollaisia joskus kuulee kerrottavan. Tom syntyi reilut kuutisenkymmentä vuotta sitten erääseen maalaisperheeseen, jossa jo ennestään oli vekaroita yllin kyllin. Ellen nyt aivan väärin muista, niin Tom taisi olla sisaruskatraan kuudes tai seitsemäs lapsi. Isä oli maanviljelijä ja äitinsä sen samaisen maatalon emäntä. Tom oppi sisarustensa kanssa jo aikaisin kovan ja raskaan työn, joka alkoi usein kukonlaulun aikaan ja jatkui iltamyöhäiseen. Maatilalla kun työt eivät tahtoneet loppua tekemälläkään. Koulut toki käytiin niin kuin tapana kaikilla sivistysvaltiossa oli. Poika menestyi keskinkertaisesti pulpetin takana ja läksi pian oppivelvollisuuden suoritettuaan omille teilleen. Omien sanojensa mukaan hän vihasi maataloustöitä eikä suin surminkaan ollut aikeissa jatkaa maajussina. Tom suuntasi merille. Voi, miten romanttista, näinhän monen kuuluisuuden elämä on joskus alkanut. Merenkävijäksi pojankoltiaisesta ei kuitenkaan ollut ja heti ensimmäisen kesän jälkeen Tom päätti pestinsä laivapoikana ja jäi Marseillen satamaan Etelä-Ranskassa. Hieman rahaa taskussaan ensimmäiset yöt ikivanhassa satamakaupungissa tuli nukuttua kälyisessä hotellissa erään tyttökadun varrella punaisten lyhtyjen loisteessa. Neljän neliön huoneesta ei tarvinnut juuri maksaa mitään, jos vain jaksoi sietää kadulta öisin kantautunutta melua. Se ikään kuin kuului huoneen hintaan. Rue Curiol oli levoton jo alkuillasta ja mekkalaa jatkui pitkälle aamun pikkutunneille asti. Välillä joku kauppasi palveluksiaan käheällä äänellä huudellen kun taas toinen karjaisi: "Merde!", kun oli sattumalta kohdannut vastaan tulleen nyrkin. Nuorta miestä kaupungin sekalainen yöelämä ei häirinnyt. Hänestä kaikki tuo oli jännittävää ja vain kartutti yhä neitseellisen pikkumiehen kokemuksia tälläkin saralla. Jaa, mistäkö tiedän kaiken tämän? Luettelen sinulle parhaillaan otteita Tom Orrowin omasta elämäkertakirjasta, jonka on haamukirjoittanut paikallinen tutkiva journalisti miehen kuusikymmenvuotissyntymäpäivän kunniaksi jokunen vuosi sitten. Elämäkerta on paksu kuin tiiliskivi ja siitä päätellen herra on ehtinyt elää melkoisen värikkään ja monipolvisen elämän tähän saakka.