Kauko pelätyn kung-fun taitaa

Tutkimme ovea ja ovenpieliä, kun takaamme kuuluu kuiskaus.

- Kauko ja Kerttuli! Täällä!

Käännymme välittömästi ympäri kuultuamme tutun äänen. Miina ja Rex huikkaavat sivukäytävältä meidät luoksemme. He toteavat saman kuin mekin. Ninjakouluun johtava ovi on lukossa, mutta Rex ja Miina ovat löytäneet käytävän päästä toisen oven, joka ei ole lukittu. Hiippailemme sisään kuin varkaissa. Huone, johon tulemme, on himmeästi valaistu vain yhdellä pöytälampulla, eikä ketään näytä olevan paikalla. Tämä näyttää jonkinlaiselta toimistolta, mutta jatkamme eteenpäin kohti vastakkaisella seinällä olevaa toista ovea. Katsahdan taaksepäin ja huomaan heikosta valaistuksesta huolimatta, että ovi josta äsken tulimme sisään, on naamioitu kirjahyllyksi. Toisin sanoen käytimmekin salaovea. Toinenkin ovi on lukitsematta ja varovaisin askelin etenemme tuntemattomaan pimeähköön tilaan. Nostamme pimeänäkökakkulat silmille. Kauko sulkee oven perässään mahdollisimman hiljaa. Viimeisetkin valonrippeet katoavat, mutta laseillamme näemme edes jotakin. Vaihdan visualisoinnin hetkeksi infrapunalle, ja näen kehojemme tuottaman ruumiinlämmön punaisen eri asteissa. Miinan käsi yrittää tavoittaa omaani. Myönnän, että minuakin hieman pelottaa tai ainakin jännittää. Laahustamme hitaasti, tietämättä, mihin oikeastaan olemme menossa saatikka, missä me nyt olemme. Haparoimme ja koettelemme seiniä, josko jostakin löytyisi oviaukko. Juuri kun pääsin tämän sanomaan, Rex kuiskaa löytäneensä ovenkahvan. Hän painaa sen alas äärimmäistä varovaisuutta noudattaen. Ovi avautuu hitaasti ja huoneeseen alkaa tulvia valaistusta. Poistamme kakkulat ja yritämme ovenraosta hahmottaa, mitä edessä on. Tulemme pukuhuoneeseen, jossa haisee vanha hiki, vaikka paikat muuten näyttävät olevan siistissä kunnossa. Edelleenkään ei kuulu eikä näy ketään. Jatkamme varpaillamme, kunnes kauempaa alkaa kantautua ääniä. Lähestymme kaksoisovea, jonka takaa kiirii harjoittelusta syntyvää metakkaa. Kuuntelemme hetken äännähdyksiä, ähinöitä ja huudahduksia ja niistä päättelemme, että oven takana harjoitellaan itämaisia lajeja. Katsahdamme toisiamme kuin kysyäksemme itse kultakin, mitä nyt pitäisi tehdä. Kauko kohauttaa olkapäitään ja Miina levittää käsiään. Minulta on turha kysyä mitään. Voisin vaikka heti paikalla palata kotiin ja istahtaa mukavaan nojatuoliini ovet ja ikkunat visusti säpissä. Pitkään meidän ei tarvitse miettiä seuraavia askeleitamme, kun meidät yllätetään!