Hiipivä varjo
Patsaan kiehtovaa tarinaa voisi jatkaa pidempäänkin, mutta tällä erää on tyytyminen näihin illallisisännän antamiin ensi käden tietoihin. Lyhyen ja seremoniallisen paljastuksen jälkeen turvamiehet ottavat jälleen tukevan otteen pöydästä ja rullaavat sen esineineen sivummalle. Mittaamattoman arvokkaalle veistokselle on valmistettu erityinen paikkansa salin sivuseinälle. Toinen vartijoista pukee mustat käsineet käteensä ja ottaa varovasti lasikuvun sisältöineen käteensä. Mies nostaa otsa rypyssä ja katse tiiviisti työhönsä jähmettyneenä luomuksen seinään koverrettuun pieneen kammioon. Lasikon oikea asento tarkistetaan moneen kertaan. Vaativan näköinen isäntä seuraa sivusta ja puristaa päätään merkiksi täydellisen asennon puutteesta. Kupua kierretään paikoillaan vielä milli tai kaksi ja monet silmäparit katsovat sen asentoa eri suunnista, kunnes vihdoin asetelma saa hyväksyvän nyökkäyksen omistajaltaan. Holvin eteen laskeutuu äänettömästi panssarilasi, kuten Tom selittää. Hänen sanojensa mukaan tuo pieni krypta on täydellisesti murtosuojattu eikä kukaan tai mikään saa esinettä sieltä ulos väkivalloin. Pienikin värähdys kammion lähistöllä laukaisee hälytyksen ja sivuilta työntyvät paksut panssariovet näyttelykomeron eteen sulkien sisäänsä arvotaiteen. Yleisön joukosta kuuluu ihailevia huokauksia. Varotoimet on siis viety äärimmilleen.
Saliin on laskeutunut syvä hiljaisuus, jonka pian rikkoo isännän kehotus siirtymään ruokasalin puolelle. Vaihdan maisemaa muiden vieraiden mukana ja saan jälleen äimistellä suuruutta ja ylellisyyttä. Ruokasali on kaikista näkemistäni tiloista toistaiseksi suurin ja mahtipontisin. Uskomattoman upeat tummapuiset puupaneloinnit verhoavat seiniä ja suuret ikkunat antavat ulos kauniisti valaistulle sisäpihalle. Tyyliin sopimattomat kattokruunut kimaltelevat korkeuksissa. Saliin on katettu ruokaa ja juomaa kuin maailmanloppua odotellessa. Ihmiset alkavat nostella lautasia ja kerätä buffetista kaikkea mahdollista suuhunpantavaa ikään kuin eivät olisi viikkokausiin saaneet mitään kunnon syötävää. Nämä ovat kerta kaikkiaan suureelliset kalaasit! Voi hyvänen aika sitä ruokamäärää juomista nyt puhumattakaan! Siinä syödessäni mietin, jäikö kukaan ihailemaan kallisarvoista pystiä suureen saliin vai kiinnostavatko isäntäväen antimet kulttuuria enemmän? Kurkistan ruokasalin ovensuusta naapurisalin puolelle ja näen lasivitriinin omassa yksinäisyydessään, kuten arvelinkin. Yksi tuimakatseinen turvasotilas on jäänyt kauemmaksi vahtimaan ja seuraamaan tapahtumia, mutta muuten ihmiset näyttävät jo unohtaneen, miksi alun perin edes tulivat paikalle.