Jadetanssi - osa 213

Läpi harmaan kiven

Meidät saatetaan takaisin kortteeriimme. Täytyy myöntää, että täyttävän päivällisen jälkeen olo on raukea, ja minuakin väsyttää. Kömmimme itse kukin pehmoisten sänkyvaatteiden väliin ja toivottelemme toisillemme hyvät yöunet.

Heräämme vaimeaan herätyskellon sointia muistuttavaan ääneen. Aamu sarastaa. Olen nukkunut kuin tukki, ja olihan se eilinen melkoista haipakkaa yhdessä vaiheessa runsaasta päivällisestä nyt puhumattakaan. Keskusradiosta tulee kuulutus, jossa meidätkin kutsutaan aamiaispöytään tunnin kuluttua. Aamutoimiemme jälkeen ovelta kuuluu koputus ja lukko loksahtaa avoimeksi. Ovella on linnan lakeija, joka ohjaa meidät taas suureen ruokasaliin. Isäntämme Send Kurvice jo istuu tutulla paikallaan pöydän päässä ihanan kauniin naisystävänsä kera. Annelilla on viehko vaaleanpunainen aamutakki yllään. Hiukset on kammattu taas täydellisiksi eikä mistään ole nähtävissä yön merkkejä. Isäntä puolestaan on pukeutunut muhkeaa tummaan aamutakkiin. Isäntämme avaa aamun.

- Huomenta ystävät! Toivottavasti olette nukkuneet hyvin. Istuutukaa nauttimaan vaatimaton aamiainen. Voitte aamupalan jälkeen jatkaa matkaanne.

Pöytä on katettu jos jonkinlaisilla herkuilla. En kutsuisi tätä vaatimattomaksi vaan pikemminkin yltäkylläiseksi. Silmäni ahmivat taas enemmän kuin vatsa vetää. Ehkä on hyvä täyttää kupu nyt, koska en tiedä, milloin seuraavan kerran pääsemme taas ruokapöydän ääreen. Ja toisekseen, matkaeväänä toimivat pikaruoka-annoksemme alkavat vähitellen tympiä. Aamiaismässäilyämme kestää hyvän aikaa. Voisin tämän herkuttelun jälkeen mennä takaisin nukkumaan, sillä sen verran tuhti annos tuli syötyä.

Isäntämme Send Kurvice on hyvin ystävällinen siitäkin huolimatta, että hän on pidätellyt meitä vasten tahtoamme ja näin päästänyt Fatiman meiltä karkuun. Myöhemmin aamupäivällä alamme vihdoin tehdä lähtöä Sammitalon lumilinnasta. Hyvästelemme vieraanvaraisen isäntämme ja palaamme leijureilla helipumpperiimme. Istumme taas ohjaamossa yhtenä ryhmänä. Kauko aloittaa keskustelun.

- Se oli kummallinen vierailu ja yhtä kummallinen isäntä.

Naurahdamme seikkailua lumilinnassa. Rex jatkaa keskustelua ja muistuttaa meitä.

- Olet oikeassa, Kauko, se oli todella eriskummallinen kokemus. Mutta nauru saa jäädä sikseen. Meillä on vielä vaikea tehtävä edessämme. Meidän on löydettävä Fatima ja saatava jadepatsas takaisin.

Julkaistu tiistaina 21.8.2018 klo 16:49 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Tähdet ovat aina yllämme
Seuraava
Jadetanssi - osa 214