Lyhyen tauon jälkeen keskimmäinen tarkastaja jatkaa puheenvuoroaan.
- Me olemme paljon enemmän kuin poliiseja. Toimimme kuitenkin diskreetisti ja pysyttelemme tuntemattomina ja huomaamattomina. Minä olen Bou, tässä vierelläni on Eek ja hän on Kers.
Kolmikon johtohahmoksi luonnehtimani Bou esittelee vierellään seisovat miehet osoittaen heitä vuoron perään kädellään. Bomfel kummastuu.
- Vai tapahtumatarkastajia. En ole koskaan kuullutkaan sellaisista.
Tarkastaja Bou tarkentaa.
- Ette varmaankaan. Pysyttelemme taustalla emmekä tavallisesti näyttäydy kansalaisille.
Vai niin, keskimmäinen miehistä on siis Bou. Peltiheikkimme jatkaa edelleen kysymystensä sarjaa.
- No, mitä haluatte meistä?
Bou seisoo yhä ilmeettömänä ja liikkumatta.
- Tunkeuduitte valtion salaiseksi luokittelemalle tutkimusasemalle. Selittäkää, miksi ja mitä teitte tilassa.
Rex kääntyy katsomaan ensin mestaria ja sitten vuoron perään meitä jokaista miettien, mitä tuohon tulisi vastata, mutta Bomfel puolustautuu puolestamme.
- Tarkoituksemme ei ollut mennä saarella olevaan tutkimuskeskukseen emmekä itse asiassa edes tienneet sen olemassaolosta. Tulimme sattumalta paikalle, kun tutkimusasemalla asusteleva ja työskentelevä professori Borloff tarvitsi apuamme. Emme ole valtion vihollisia emmekä ole anastaneet valtiosalaisuuksia.
Nyt toinen mustiin pukeutuneista miehistä, jonka nimeksi esiteltiin Kers, astuu puoli askelta eteenpäin ja jatkaa pikakuulusteluamme. Kukaan meistä ei ole varma, ovatko nämä miehet edes oikealla asialla. Minäkään en tiennyt ennen tätä, että hallituksella on tuollaisia tapahtumatarkastajia.
- Professorilla on hallituksen lupa oleskeluun. Meidän on tutkittava ajoneuvonne. Auton omistaja seuraa tarkastajaryhmää sillä välin, kun muut odottavat täällä. Toimenpide ei kestä pitkään… toivottavasti.
En huomannut toisen miehen äänensävyssä mitään eroa keskimmäiseen. Molemmat tarkastajat aukovat suutaan samalla äänellä ja intonaatiolla, jos sellaista nyt kykenin edes havaitsemaan. Herrat puhuvat ja seisovat kuin robotit, joten en ihmettelisi, jos nämä ovat androideja. Tekoäly on mennyt aivan mahdottomuuksiin. Nykyään kukaan ei pysty ensi silmäyksellä enää erottaman ihmistä koneesta.