Kellari on pölyinen. Oven avauduttua tomu laskeutuu viivytellen ja turhaa kiirettä pitämättä. Eteemme avautuu mustanpuhuva käytävä, jonka katossa tuikkii kellertävä sähkövalo. Kurkistamme vuoron perään pimeyteen. Näen kiemurtelevat portaat, mutta en sen pohjaa. Pudotus lienee melkoinen tai valaistus on vain niin onneton, ettei se riitä paljastamaan kaivon syvyyttä. Laskeudumme hitaasti mutkaisia portaita alas. Mestari Bomfelille pudotus on helppoa. Hänen tarvitsee vain leijua portaikon keskellä. Bomfel pääseekin alas ennen meitä, kun me astelemme porras portaalta vaivalloisesti. Ennen pitkää pääsemme pohjalle. En laskenut portaiden määrää, mutta arvioin laskeutuneemme vähintään kymmenen metriä tai jopa enemmän. Alhaalla on kammio, johon me kaikki juuri ja juuri mahdumme. Kammiosta johtaa parin metrin korkuisia käytäviä neljään ilmansuuntaan. Schmit tuntuu tietävän, mihin käytävään meidän pitää sukeltaa. Kurkkaan älyrannekkeeni kompassista, että suuntaamme itään. Taidamme olla matkalla raatihuoneen aukiolle, josta hetki sitten lähdimme. Rex on havainnut myös valitsemamme suunnan.

- Herra Schmit, mihin olemme menossa?

Schmit jatkaa kävelemistä keskeytyksettä ja kertoo.

- Joudumme kiertämään tämän käytävän kautta, sillä suorempi tie kirkon alle on tukossa. Käytävän katto on romahtanut, enkä ole jaksanut raivata sitä yksin. Kiertotie on hieman pidempi ja kulkee aukion alta.

Kuljettuamme ehkä viitisenkymmentä metriä tulemme taas pieneen kammioon, josta nousee kierreportaat ylös. Pysähdymme hetkeksi, ja Schmit kertoo käytävästä.

- Nämä portaat vievät raatihuoneelle.

Jatkamme vielä joitakin kymmeniä metrejä, kunnes vastaan tulee jälleen paksu ja tukeva panssariovi. Käytävän valaistus on heikko, mutta silmämme ovat jo tottuneet himmeään valoon. Miehet ryhtyvät avaamaan ovea, joka ei tahdo paljastaa salaisuuttaan. Schmit selittää, ettei tätä ovea ole avattu vuosiin ja että hänen edellisestä käynnistä täällä on kulunut jo aikaa. Uksi antaa lopulta periksi ja taittuu avoimeksi. Isäntämme astuu tottuneesti sisään ja kopeloi seinän viertä saadakseen valot päälle. Pian miehen ääni kuuluu, ja olen aistivinani sen hieman kaikuvan.

- Tulkaa tänne!

Aukion alla on suuri halli. Schmit kertoo sen olevan sodanaikainen bunkkeri eli väestönsuoja ja että sen katto on vahvasti panssaroitu mahdollisten pommitusten varalta. Halli ei ole tyhjä. Ällistymme näkemäämme ja yritämme hahmottaa, mistä on kysymys.