Jadetanssi - osa 240

Schmit ottaa muutamia askeleita ja me seuraamme häntä.

- Noiden lasien takana voi olla vaikka mitä epämiellyttävyyksiä. Kukaan ei tiedä, mitä tuossa laboratoriossa on aikoinaan puuhattu. Kontaminaation vaara on ilmeinen.

Pyyhimme muutamia ikkunoita nähdäksemme paremmin sisälle. Lasikuution sisällä on kuin onkin kenttäsairaalaa muistuttava kalustus. Vanhoja sairaalalaitteita on sikin sokin, aivan kuin tilasta olisi lähdetty kovalla kiireellä pois. Schmit kertoo päätelmistään.

- Luulen, että sairaalassa on tapahtunut jokin onnettomuus ja väki on poistunut sieltä tuli hännän alla. Olen yrittänyt tutkia ikkunoiden läpi, mitä tuolla on mahdollisesti hääritty. Toistaiseksi en ole saanut selville tämän tarkoitusta.

Schmit lähtee kävelemään hallin toiseen päähän.

- Meidän on jatkettava eteenpäin. Täällä ei ole tämän enempää nähtävää.

Matkalla Oto tiedustelee vielä ihmeellisestä lasisairaalasta.

- Herra Schmit, osaatteko sanoa, miten iso tämä sairaala on?

Käännymme sairaalarakennuksen kulmasta sen päätypuolelle. Schmit selittää samalla rakennelmaa.

- Kuten huomaatte, rakennelma on väliaikainen. Se on pystytetty moduuleista. Olen laskenut, että näitä moduuleita on kaikkiaan neljäkymmentäkahdeksan. Pitkällä rivillä on kahdeksan ja lyhyellä kuusi moduulikuutiota. Sairaala on aikoinaan ollut melko mittava kompleksi.

Hallin takaseinällä on jälleen järkälemäinen panssariovi. Se taitaa avautua edellistä helpommin, koska sen sähköavusteinen moottori toimii yhä. Edessämme on taas kolkko käytävä. Schmit usuttaa meitä eteenpäin hänen jäädessä sammuttamaan valoja hallista. Kompassini mukaan olemme nyt menossa pohjoiseen ja ilmeisesti kohti kirkkoa. Vajaan sadan metrin päässä vastaan tulee taas pyöreä kammio, joka jakaa käytävät neljään suuntaan. Schmit osaa reitin. Käännymme vasemmalle johtavaan käytävään.

- Tästä on lyhyt matka kirkolle. Sen alla on vähintään yhtä suuri bunkkeri kuin tuo äskeinen kuitenkin sillä erotuksella, että se on ainakin kolme kertaa korkeampi.

Oto vitsailee.

- Taitaa tämä Rothenburgin maanalainen maailma olla yhtä reikäjuustoa.

Pysähdymme metallisen oven taakse. Ryhmämme on varmasti hauska näky, kun seisomme jonossa ahtaassa käytävässä. Schmit nostaa etusormen huuliensa eteen. Nyt pitää olla hiiskumatta.

Julkaistu torstaina 20.9.2018 klo 18:46 Projektit-luokassa avainsanalla kirjat.

Edellinen
Jadetanssi - osa 239
Seuraava
Jadetanssi - osa 241