Vuosi sitten tein uudenvuodenlupauksen ja lupasin kirjoittaa romaanin. Lupaus piti ja viime perjantaina ilmestyi Koskenlaskija-veijariromaanin viimeinen osa, joka samalla päätti vuoden mittaisen urakkani. Kaavailin vuosi sitten näihin aikoihin kirjoittavani kirjaa päivä ja sivu kerrallaan. Aivan joka päivä en tekstiä kirjoittanut, kuten olin jo ennakolta aavistellutkin. Väliin mahtui muutakin kirjoittamista, kuten koko elokuun kestänyt matkakertomukseni InterRail-matkalta Euroopan kääpiövaltioissa. Kirja etenikin aluksi suunnitelmien mukaan eli yhden sivun päivässä, mutta jossakin vaiheessa innostuin tarinastani sen verran paljon, että tekstiä syntyi koko seuraavan viikon tarpeiksi. Alkuvuodesta matkustelin lisäksi paljon viikonloppuisin, jolloin kirja eteni harppauksittain. Vähitellen päivittäinen kirjoittaminen vaihtuikin viikonloppukirjoitteluksi ja niinpä romaani eteni yhä kuitenkin päivittäin, vaikkakin olin tekstin jo kirjoittanut edellisenä viikonloppuna. Kaiken kaikkiaan Koskenlaskija-eepokseen syntyi 235 osaa eli saman verran ilmestymispäiviä. Tarina ilmestyi perjantaina 422-sivuisena pokkaripainoksena. Sivumäärä ylittyi jonkin verran, sillä olin kaavaillut noin 350 sivua lopulliseen tuotokseen. Huomasin jutun paisuvan ja aloin joulukuussa hieman hidastaa vauhtia, mutta se oli ehkä liian myöhäistä.

Vuoden kirjoitusurakka oli hyvä kokemus. Nyt osaan todella kunnioittaa kirjailijoita ja heidän teoksiaan, sillä kirja ei synny pelkästään sormia napsauttamalla. Kirjoittaminen oli yllättävän vaativaa, vaikka mielessä olisi ollut valmis juoni. Juonen auki kirjoittaminen olisi käynyt hyvin nopeasti, ehkä vain viikonlopussa, mutta lopputulos olisi ollut lyhyt ja jättänyt lukijalle paljon pohdittavaa. Tarinan taustoittaminen ja lukijan johdattelu loppuhuipennukseen oli työlästä ja vaati paljon aikaa. Huolellinen kirjoittaminen olisi vaatinut kokopäiväisen työn, ja siihen minulla ei ollut mahdollisuuksia. Sain työn nyt joka tapauksessa päätökseen ja samalla sain pitkäaikaisen projektin vihdoin valmiiksi. Ensimmäiset hapuilevat harjoitelmat ja tekstinpätkät olivat syntyneet jo kolmisen vuotta sitten, mutta haave kirjaprojektista ulottuu tosin joidenkin vuosikymmenten taakse.

Henkilöt

Eino Lastinen on kirjan yksi päähenkilöistä. Einon sukunimeä ei mainita kertaakaan, ja vasta nyt tässä paljastan sen. Lastinen muodostaa hauskan sanaleikin ja viittauksen erääseen tunnettuun julkimoon, kun miehen nimi kirjoitetaan muodossa E. Lastinen.

Hulda Stureborg on Eikan täti äidin puolelta eli siis hänen äitinsä sisko. Hulda on jäänyt leskeksi, kun hänen nyttemmin edesmennyt miehensä Erlund siirtyi autuaammille metsästysmaille. Sukunimi Stureborg on väännös Tuurepori-sanasta, joka puolestaan on tuttu ainakin turkulaisille.

Tauno Latvala-aho on Löysäisten eläkkeelle jäävä kunnanjohtaja. Myös kunnanisän sukunimestä syntyy hauskanen sanaleikki, sillä lausumalla tai kirjoittamalla nimen huolimattomasti saattaa kuulija kuulla tai lukija lukea sanan latvalaho.

Tuomas Mällijärvi on kirjan toinen päähenkilö. Tuomaasta tulee seikkailun aikana uusi koskenlaskija, kun Eino huudatetaan uudeksi kunnanjohtajaksi. Koskenlaskija toisaalta ei ole koskenlaskija sanan yleisesti ymmärretyssä merkityksessä vaan kyseessä on vaativa virkatehtävä, joka selitetään romaanin sivuilla.

Ronny Raajahaara on Tuomaan hyvä ystävä. Ronny seikkailee kirjassa lopulta melko lyhyesti eikä hänellä ole varsinaista päähenkilön roolia.

Irma Mällijärvi on Tuomaan vanhempi sisko. Irma asuu Löysäisissä ja melko lähellä synnyinpaikkakuntaansa Satakunnassa. Sisko työskentelee vanhan huoltamon kahvilassa, kun Eino saapuu ensimmäisen kerran paikkakunnalle.

Adalmina Koistikasnäre-Slåtterberg-Kyhmyrinen on Einon uusi vuokraemäntä ja hänellä on sivurooli kertomuksessa. Pitkä ja konstikas sukunimi on peruja ensimmäisestä Uuno Turhapuro -elokuvasta, jossa mainitaan rouva Kotkala-Hammaslärvänen, jota näyttelee Leila Itkonen (1926-2009).

Oiva Kyhmyrinen on Adalminan entinen mies ja Tuomaan ensimmäinen tuttavuus Löysäisissä. Oiva elää rentoa ja huolettoman kiireetöntä poikamieselämää ja on täydellinen vastakohta nopealle ja kiireiselle Tuomaalle.

Jalmari on Löysäisten eläkkeelle jäävä koskenlaskija. Eino palkataan Jalmarin tehtävän jatkajaksi, mutta lopulta sen perii Tuomas. Jalmarilla on päärooli kirjassa ja hän on eräänlainen paikkakunnan propellipää vanhasta iästään huolimatta.

Terho Turpatokkura on Löysäisten kansakoulunopettaja tai tarkalleen ottaen nykyään siis peruskoulunopettaja. Terho on pikkuruisen arrogantti, mutta kunnassa kuitenkin tunnustettu ja arvostettu maisterismies, jolta voi kysyä periaatteessa mitä tahansa ja aina saa tarkan ja täsmällisen tieteellisen vastauksen.

Don Brunogallo on argentiinalainen liikemies ja paikallinen mafioso. Johtaja tekee kyllä laillista ja kunniallista bisnestä, mutta aika ajoin liiketoimet käyvät lain harmaalla alueella. Tuomas työskentelee Argentiinassa don Brunogallon yritysimperiumissa kiinteistönvälittäjänä aina siihen asti, kunnes maa alkaa polttaa nuoren miehen jalkojen alla.

Torrelini on don Brunogallon lakimies ja eräänlainen oikea käsi. Juristi on aina huolitellusti pukeutunut ja käyttäytyy muutenkin moitteettomasti. Torrellini toteuttaa don Brunogallon käskyjä ja laittaa miehet tekemään likaiset työt.

Kaikilla rikkailla liikemiehillä on vähintään yksi nainen kainalossa. Koskenlaskija-romaanissa viehkeä Rosita on don Brunogallon nainen, joka ihastuu Tuomaaseen ja auttaa tätä pakenemaan pahan miehen aikeista. Rositalla on lopulta vähäinen rooli kirjassa, mutta aivan viime metreillä hän saapuu Ronnyn kanssa Suomeen tarkoituksenaan tavata jälleen Tuomas. Romaani tosin ei kerro, miten nuorten tapaamisen kanssa lopulta kävi.

Kirjassa mainitaan ohimennen pikkuisen purtilon kippari Manolo. Mies ohjastaa pientä kalastusvenettä, jolla Tuomas pakenee Argentiinasta naapurivaltioon Uruguayn puolelle.

Raul Besmerberg on suomalainen liikemies Helsingistä. Hän ostaa Tuomaan hankkimat maapalstat Löysäisissä, mutta päätyy kaupoissaan tappiolle kuntalaisten tehdessä tenät kaavailuille maakaupoille.

Kirjassa mainitaan nimeltä myös rouvat Mielikkälä ja Määräläinen sekä diplomi-insinööri Kylmärinen. Insinööri on Löysäisten kunnan palveluksessa ja johtaa yleisten töiden osastoa ja on siis Jalmarin ja hetken aikaa myös Einon esimies. Kylmärinen on tarkka asemastaan ja leuhka koulutuksestaan eikä koskaan unohda painottaa ja alleviivata olevansa nimenomaan diplomi-insinööri. Sanomattakin lienee selvää, ettei Kylmärinen ole kuntalaisten suosiossa, mutta se ei häntä haittaa.

Tapahtumapaikat

Löysäinen on pieni paikkakunta Satakunnassa. Mikäli Löysäisille haluaa löytää kartalta jonkun kiintopisteen, voi sellaisena pitää Lavian pientä kuntaa suunnilleen samoilla suunnilla. Löysäinen sijaitsee Karvijärven rannalla ja järven nimi on mukaelma todellisesta Karhijärvestä, joka löytyy siitä Lavian vierestä.

Kirjassa vilisee lisäksi tukuittain muitakin paikkakuntia ja seikkailun aikana käydään niinkin etelässä kuin Argentiinan pääkaupungissa Buenos Airesissa.

Mattila, Matti

Koskenlaskija

ISBN

978-952-68089-0-1

Kustantaja

Annorlunda Mediatuotanto Oy