Ilme kertoi kuitenkin kaiken ja ulkopuolisen oli siitä tavattoman helppo päätellä, ettei vanha herra olisi juuri nyt tällä siunaamalla hetkellä välittänyt ottaa kyseistä tärkeilevän näköistä vierasta vastaan, sillä tiedossa oli huomattavasti mielenkiintoisempaakin tekemistä. Pukumies oli, halusi Jalmari sitä tai ei, työmiesten esimies, kunnan yleisten töiden lautakunnan diplomi-insinööri Kylmärinen, ja tässä tarkennettakoon lukijalle vielä, että insinöörin erityinen ohjeistus oli, että paino oli sanalla diplomi. Pituudeltaan noin satakahdeksankymmentäsenttinen ja vartaloltaan hieman hintelä insinööri pysäköityi paikoilleen ja antoi kuvainnollisen pölyn perässään rahtusen laskeutua ennen kuin avasi suunsa, ja kun suunvuoron aika sitten pitkien sekuntien jälkeen tuli, tervehti insinööri nöyriä alaisiaan virallisen matalalla äänellä jäykän formaalisti ja antoi muutenkin kaikessa, niin olemuksessaan kuin eleissäänkin sellaisen kuvan itsestään kuin olisi ehdoin tahdoin halunnut pitää tietynlaista etäisyyttä eli niin kuin palkolliset asian osuvasti kuvasivat hajurakoa työtätekeviin ahertajiinsa. Kello läheni neljää iltapäivällä, mistä kuka tahansa olisi voinut vähemmälläkin päättelytaidolla arvata, että muutoin toimistossaan kunnantalolla istunut esimies oli kotimatkallaan tullut katsastamaan käskytettäviään. Vaan olipa hänellä tällä erää oikein asiatakin, ja insinööri kiinnitti katseensa lyhyen ja vähäsanaisen tervehdyksen jälkeen Jalmariin.

- Jalmari! Voinet tänään jäädä ylitöihin. Katsos kun katuvalaistus pitää käydä tarkistamassa pimeään aikaan ja varmistaa, ettei tolpissa ole sammuneita katulyhtyjä. Emmehän me halua näin syksyn hämärinä iltoina ja öinä kenenkään ajavan ojaan vain siksi, että kunta on ollut huolimaton valaistuksen suhteen. Voit jättää raportin minulle huomiseen puoleen päivään mennessä.

Insinöörillä oli melkoisen pitkä yksinpuhelu ja puheenvuorossa oli paljon asiaa tiivistettynä muutamaan lauseeseen. Sanat oli huolella valikoitu ja puhe noudatti kirjakieltä, millä diplomi-insinööri tahtoi antaa itsestään viisaan ja johtajamaisen kuvan. Äänenpaino oli yhä matala ja puhetyyli nuoren miehen esittämänä jonkun mielestä jopa ärsyttävän muodollinen. Aivan selvästikään tämä yleisiä töitä johtanut esimies ei edes odottanut vastausta alaiseltaan vaan veti kätensä pois housujen taskusta ja kiskaisi päällystakkinsa kiinnimmäksi aikomuksenaan lähteä samoin tein jatkamaan matkaansa kuka tietää vaikka kotia kohti. Ja niin sitten aikailematta ja viivytyksettä kävikin, että tärkeän näköinen pikkupamppu kääntyi mustien kovapohjaisten pikkukenkiensä kantapäillä ja kopisteli vakailla askeleilla tiehensä. Eino seurasi episodia ällistyneenä. Hän oli tavannut insinööri vain kerran aikaisemmin ja siitäkin oli jo aikaa, kun hän oli silloin vasta tullut kunnan palkkalistoille ja Jalmarin esittelemänä kiertelemässä kunnan virastorakennuksessa, jolloin kaksikko poikkesi myös vastaavan esimiehen työhuoneessa. Siitä käynnistä Einolle ei ollut jäänyt oikein mitään muistikuvia, kun niin moni asia oli tuolloin muutoinkin uusi.