Koskenlaskija - osa 134

Portaiden lautojen tasainen natina säesti Einon harkittuja askelia yläkerrasta kohti kuulemansa äänen suuntaan jossakin alhaalla. Talo oli iso ja sokkeloinen, eikä suuntavaistonsa totaalisesti menettäneen Einon auttanut kuin astua sisään ensimmäisestä oviaukosta, joka sijaitsikin heti vasemmalla portaiden vieressä. Se vei miehen pitkulaiseen hienosti tyylihuonekaluilla sisustettuun ruokasaliin. Upottavan pehmeällä vaalealla villamatolla peitetyn rusehtavan parkettilattian oli vallannut pitkä tummansävyinen ja kiiltäväpintainen ruokapöytä, jonka ympärille olisi mahtunut äkkiä laskettuna ainakin kahdeksan ruokailijaa. Salin perällä oli taas ovi, jota kohti Eikka suunnisti sen enempää kalliinnäköisiä kalusteita tutkimatta. Varovaisesti epätietoinen mies avasi oven, jonka takaa paljastui vihdoin keittiöltä näyttänyt tila, jossa Aldmina hääri, ja Juha jo istui pyöreän pöydän ääressä. Keittiöhän se sitten lopulta olikin, ja mukavan pehmeä naisellinen ääni pyysi sisään pöllähtäneen miehen istumaan vapaalle tuolille. Kyökin kalusteet eivät näyttäneet kovin vanhoilta ja epäilemättä ne oli varmaankin uusittu hiljattain. Erikoinen valkoisten ja keltaisten lattialaattojen ruutukuvio pisti heti silmään samoin kuin arkisen tuntuiset puutuolit aivan tavallisen näköisen pöydän ympärillä. Näytti aivan siltä, kuin tyylistä olisi edellisen ruokasalin sisustuksen jälkeen hieman tingitty, mutta toisaalta Eino ymmärsi, että keittiö oli melko arkinen paikka, johon ei varmaankaan olisi kannattanut sijoittaa liikaa varoja. Rouva pyöri edestakaisin ja kattoi siinä sivussa pöydälle koristelemattomat valkoiset kahvikupit pikkulautasineen. Pian keskelle laskeutui mustikkapiirakka vuoassaan, iso lautasellinen erilaisia pikkuleipiä ja kaikenlaista muuta pientä suuhunpantavaa. Lopuksi mustaa kahvia sisältänyt lasikannu käynnisti kierroksen katetun pöydän yllä ja lorautti jokaiseen kolmeen kuppiin parin desin annoksen, jota edelsi kuitenkin rouvan tiedustelu kermavarasta. Valkoisessa kermakossa oli paksua ja hieman kellertävää aitoa kermaa eikä mitään laihaa rasvatonta maitoa, kuten nykyään niin monissa paikoissa tapasi saada. Emäntä selvästikin panosti enemmän laatuun ja viihtyvyyteen kuin käytännöllisyyteen. Vihdoin tarjoilu oli suoritettu ja arvon madamekin pääsi istumaan miesten pariin. Siitä alkoikin sitten suulas keskustelu, kun sekä rouva että Juha utelivat ummet ja lammet taloon tulleesta Einosta. Ja jossakin välissä selvisi se Adalminankin yhden i-kirjaimen salaisuus samoin kuin pitkä sukunimirimpsukin. Asiain haara oli nimittäin niin, että Adalmina oli kotoisin ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta eikä edes kovin kaukaa nykyisiltä sijoiltaan, mistä juonsi juurensa ruotsinkielinen etunimi sillä nyt jo kuuluisaksi tulleella yhdellä i-kirjaimella. Sukujuuret selittivät myös keskimmäisen läntisen naapurivaltion kielellä kirjoitetun sukunimen Slåtterberg kun taas listan ensimmäinen nimi eli Koistikasnäre oli peräisin hänen ensimmäisestä avioliitostaan, nyt jo edesmenneeltä mieheltään. Jälkimmäinen nimi eli se edellä mainittu Kyhmyrinen selittyi hieman samanlaisella tapauksella kuitenkin sillä erotuksella, että viimeisin aviomies, kertoja huomauttaa tässä välissä, että Oiva muuten nimeltään, oli yhä elossa, mutta hiljattain voimaan astuneen avioeron johdosta asusteli nyttemmin omissa oloissaan jossakin kunnan rajojen sisäpuolella tosin.

Julkaistu perjantaina 5.7.2013 klo 17:11 Projektit-luokassa.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 133
Seuraava
Tähtishakki - osa 16
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä